Siirry sisältöön
Taiteilijan luonnospaperi

Inventing Artists

Read the article in English here >>

Inventing Artists oli huhti-toukokuussa neljä viikkoa kestävä yhteisötaideprojekti, jonka toteuttivat yhteistyössä Valveen kaupunginosakulttuuri, deufert&plischke, D-asema, Photo North – Pohjoinen valokuvakeskus ja Goethe-Institut Finnland.

Neljän viikon ajan kahdeksan oululaista henkilöä tapasi useana iltana viikossa D-aseman yhteisötilassa keksiäkseen taiteilijan, jota ei ole olemassa – mutta joka voisi olla tai jonka ehkä pitäisi olla.

Projektiin haettiin helmikuussa 2024 avoimella haulla osallistujiksi luovia ihmisiä. Hakijoista kahdeksan valittiin osaksi työryhmää, jota deufert&plischke ohjasi englanniksi.

Katse taakse tulevaisuuteen: Kuinka luoda taiteilija yhdessä?

Ryhmän tavoitteena oli keksiä yhdessä valokuvaukseen erikoistunut taiteilija ja luoda hänen elämänsä sekä työnsä Oulussa ja sen ympäristössä. Näin taiteilijalle, jota ei ole olemassa, mutta joka ehkä voisi olla, annetaan ääni – samoin kuin kaikille, jotka hänet keksivät.

Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 16. huhtikuuta. Ensimmäisellä viikolla kuvitteellisen taiteilijan elämäkertaa määriteltiin tarkemmin. Aiheina olivat mm. sukupuoli, taiteilijan suhde isoäitiin, työmahdollisuudet, epävarmuus, poliittinen konflikti 2000-luvulla ja naisiin kohdistuva väkivalta maailmanlaajuisesti. Työskentelyn apuna käytettiin mm. valokuvia, muistilappuja, piirroksia ja kirjoittamista.

Osallistujat rekonstruoivat taiteilijan työn otteita keksimällä ja luomalla niitä itse. Projekti huipentui monitaiteelliseen Hän on [AlyÆŋ] -näyttelyyn, joka esittelee kuvitteellisen taiteilijan työtä yleisölle ensimmäistä kertaa. Taidenäyttely on nähtävillä D-asemalla 11.6.2024 saakka D-aseman aukioloaikoina.

Inventing Artists -työryhmän jäsenet:
Arina Lykova
Kajetan Żelech-Alatarvas
Shima Salehi
Hamed Jalili
Jonna Malmberg
Suvi Autto
Inkeri Jäntti
Mahanaz Tabassum

Videodokumentti

Englanniksi, englanninkielisillä teksteillä

Katsahdus näyttelytilaan

Kuva 1:

Kuva 2:

Kuva 3:

Menneet tapahtumat:

Avoimet ovet D-asemalla
Perjantai 3.5.2024 klo 18.30–20
D-asema (Valtatie 53, Tuira)
Vapaa pääsy

Projektin esittelytilaisuus
Keskiviikko 8.5.2024 klo 13.30–15
Ravintola Paljetti, kulttuuritalo Valve
Vapaa pääsy

Hän on [AlyÆŋ] -näyttelyn avajaiset
Lauantai 11.5.2024 klo 17–21
D-asema (Valtatie 53, Tuira)
Vapaa pääsy

Taidenäyttely: Hän on [AlyÆŋ]
11.5.–11.6.2024
Monitaiteellinen näyttely
D-asema, Valtatie 53
Katso ajantasaiset aukioloajat D-asema Oulun Facebook-sivulta
Vapaa pääsy

 

                 

            

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501