Siirry sisältöön

Kaukana Unihiekkakuussa

Tammi 1989
Ritva Toivola
GENRE
Romaani
FESTIVAALIVUOSI
2017
KOHDERYHMÄ
Lapset
PROJEKTI, JOHON KIRJA LIITTYY
Unikudelmia

Miten voi kesyttää painajaisen? Millaista koulua nukkumatit käyvät? Miten unia kalastetaan? Kuinka voi matkustaa Höyhenplaneetalle tai Unihiekkakuuhun? Nämä ja monet muut seikat selviävät, kun lähtee nukkumatti Kerkkosen matkassa uniavaruuteen. Ritva Toivolan Unihiekkakuu-sarja on huikean hauska ja kantaaottavan viisas lastenromaanitrilogia. Sen upea uninen fantasiamaailma ja mahtavan vetävä juoni koukuttavat kenet tahansa!

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa ihmispoika Niko ja nukkumatti Kerkkonen tutustuvat ja matkaavat Unihiekkakuuhun, paikkaan, josta kaikki unihiekka on peräisin. Heitä todella tarvitaan, sillä häijy hörppö saa toilailullaan koko kuun poissa tolaltaan.

Kenelle? Tarina sopii ääneen luettuna jo päiväkoti-ikäisille, mutta siitä riittää lukemisen riemua myös isoille alakoululaisille. Täysiniätön ja ajaton kertomus –todellinen klassikko!

LELUJEN YÖ

Niko kuuli, miten Sirkuspelle ja Riepureettapitivät hauskaa olohuoneessa. Sieltä kuului mahdoton kikatus ja kätkätys. (s. 21.)

Sirkuspelle ja Riepureetta ovat Nikon leluja. Millaista salaista yöelämää sinun lelusi voisivat viettää? Kirjoita kuvaus omien lelujesi yöstä: mitä kaikkea lelujen yönä tapahtuu?

ELÄVÄTKÖ TUULET, JA ENTÄPÄ PUUT?

”Ja minunko pitäisi taas puhaltaa pelkästään merellä, vai?” tokaisi länsituuli äkäisesti.
”Laineiden loiskuttelu on juuri sopivan yksinkertaista hommaa sinulle”, sanoi itätuuli.
”Sinä se aina luulet niin suuria itsestäsi! Kukaan muu ei muka osaa kuivata pyykkejä. Mutta tosijuttu on, että sade juoksentelee mielellään sinun jäljissäsi. Rouvat ovat harmissaan nähdessään sinut”, suuttui länsituuli.”
”Minusta he pitävät, sillä minä tartutan meren tuoksua pyykkiin.”(s. 25–26.)

Kaukana Unihiekkakuussa-kirjassa tuulet ovat kinastelevia sisaruksia. Kirjoita sinäkin kipakka vuoropuhelu: Millaisen keskustelun metsän puut, kukkapenkin kukat tai vaikkapa erilaiset pilvet voisivat käydä? Mitä mieltä he ovat itsestään ja toisistaan? Millaisista asioista voisi syntyä kinaa ja kitkaa?

NUKKUMATTIKOULUSSA

”Kummasta sinä pidät enemmän, lukemisesta vai laskemisesta?”
Kerkkonen sanoi, ettei sellaisista oppiaineista ollut heidän koulussaan kuultukaan. Heillä oli sen sijaan univarjovideoiden näyttämistä, unisatujen kertomista ja hiljaa sisälle hiipimistä. (s. 64–65.)

Nukkumattien pitää osata ainakin näyttää univarjoelokuvia, lentää lepakolla, luutakopterilla ja uniraketilla, kertoa iltasatuja –ja mitä muuta? Laadi Unihiekkakuun nukkumattikoulun lukujärjestys. Millaisia aineita nukkumattikoulussa opiskellaan? Mihin aikaan vuorokaudesta koulua käydään? Mieti myös, millaiset opettajat mitäkin ainetta voisivat opettaa.

OMA NUKKUMATTI

”Kerkkonen Höyhenplaneetalta, keijukansaa, mutta nyt opiskelen nukkumatiksi Unihiekkakuussa”, esitteli puolestaan Kerkkonen. (s. 69.)

Kerkkonen, Nukkunen, Yövarvas... Nukkumatit ovat keijukansaa, joiden koti onHöyhenplaneetalla. Monetkeijuista kouluttavat nukkumateiksi. Millainen nukkumatti sinä haluaisit olla?Tai minkälaisen nukkumatin haluaisit tuovan unia juuri sinulle?

Keksi oma nukkumattikoululainen. Minkä niminen ja ikäinen hahmo on kyseessä? Monennellako luokalla hän on nukkumattikoulussa? Millainen hän on luonteeltaan? Keitä hänen perheeseensä kuuluu? Mikä on hänen lempiaineensa koulussa? Millaisista työtehtävistä hän haaveilee, ja mitä hän pelkää?

©Valveen sanataidekoulu 2017
Lumotut Sanat