Siirry sisältöön

Nunnu

Otava 1965
Oili Tanninen
GENRE
Kuvakirja
FESTIVAALIVUOSI
2017
KOHDERYHMÄ
Lapset
PROJEKTI, JOHON KIRJA LIITTYY
Unikudelmia

Nunnu on ilahduttanut lapsia jo viiden vuosikymmenen ajan, ja edelleen Nunnu, Hoppu ja Möksöovat aivan hirveän hauskoja tyyppejä. Oili Tannisen kuvakirja on kestänyt hienosti aikaa ja kerronnan vitsikäs anarkia tuntuu modernilta edelleen. Kuvitustekniikka on yksinkertaisen kaunista ja houkuttaa askartelemaan ihan itse.

Kenelle? Noin 3-vuotiaasta koululaisiin saakka. Sopii mainiosti ääneen luettavaksi, jakirjan absurdi huumorinaurattaa myös aikuista.

UNIPUU

- Nunnuuuu, herää! Kello on jo sataviisi! Sinä olet unohtanut professori Prillin päivänokoset! kiljui Möksö kaikkein kimeimmällä äänellään Nunnun ikioman unipuun juurella, mutta Nunnu vain nukkui ja nukkui, eikä kuullut mitään, sillä hän katseli juuri mieliuntaan.

Nunnulla on oma unipuu nukkumista varten. Millaisen unipuun sinä haluaisit? TutustukaaOili Tannisen kuvitustekniikkaan ja askarrelkaa lasten kanssa jokaiselle oma unipuu Tannisen kuvitustekniikkaa kokeillen. Käyttäkää erivärisiä kartonkejaja sommitelkaa jokaiselle mieleisen värinen ja muotoinen puu. Mitä värejä omassa unipuussa ehdottomasti pitää olla? Millaista unta sininen väri antaa? Entäpä vihreä, oranssi tai punainen? Millaista unta unipuun kukat tai hedelmät tuovat? Mitä muuta, aivan hassua, omassa unipuussasi voisi kasvaa? Miten kaikki puun yksityiskohdat vaikuttavat sen antamiin uniin? Keksikää ja kirjoittakaa.

PIMPULA PAMPULA POKKUS

Hoppu Herätyksen kauppa ei olekaan tavallinen. Tavaroita siellä ei ole ollenkaan, ja kuitenkin sieltä voi ostaa, mitä ikinä mieleen juolahtaa. Hoppu sanoo vain PIMPULA PAMPULA POKKUS ja tavaratilmestyvät eteesi. Maksuksi kelpaavat hassut tai hullunkuriset ajatukset.

A) Hoppu Herätys taikoo asiakkaan tarvitsemat tavarat omalla taikasanallaanPIMPULA PAMPULA POKKUS. Keksikää omia taikasanoja! Mitä sinä haluaisit taikoa, jos kaikki olisi mahdollista? Tehkää omia taikatoivelistoja.

B) Tehkää luokkaan/päiväkotiryhmään oma Hoppu Herätyksen kauppa. Hoppu myy naurupurkkaa, haukotushuiskia ja unikärpäsiä. Kerätkää omaan kauppaanne tavaroita, ihan tavallisia tai vähän kummallisia. Keksikää tutuille tavaroille uusia ja ihan hassuja merkityksiä ja tarpeita. Miettikää myös, millaisella ajatuksella tavaran voisi ostaa. Kokeilkaa vaikka liikuntatunnilla.

SSSANOJA

-Sssehän on ssselvästi ssserkkumme Sssimo Sssisiliasta, sihisi isäsiili. Iltaa Sssimo. Tervetuloa takaisin Sssuomeen. –Sssimo ei osaa sssuomea, sihisi äitisiili. –Ehkä sssinä sssisiliaa...

Puhukaa sssiilien kieltä. Ja keksikää s-sanojen lista eli niin monta s-sanaa kuin mahdollista. Kokeilkaa myös muilla kirjaimilla.

PROFESSORIN UNI

-Voi voi sentään! Minä olen unohtanut professorin unitoivomuksen. Ihan varmasti hän haluaa nähdä unta, koska hänellä on silmälasitkin nenällään!

Millaista unta professori Prillihaluaa nähdä? Tutkikaa Prillin kuvia Nunnu-kirjasta ja keksikää ja kertokaa hänelle oikein sopiva uni.

TOIVOMUSKALOSSI

Se on toivomuskalossi. Minä säilytän siellä unitoivomuksia. Kalossissa ne pysyvät kuivina sateellakin, selitti Nunnu.

Valmistakaa luokkaan/päiväkotiryhmään oma valtava toivomuskalossi, jonne keräätte jokaiselta ainakin yhden unitoivomuksen. Miettikää vaikuttaako viikonpäivä unitoivomuksiin?Onko maanantain toive erilainen kuin lauantain?Entä onko talven unitoivomukset erilaisia kuin kesän? Kerätkää omat unitoiveet eri vuodenajoille ja/tai viikonpäiville..

©Valveen sanataidekoulu 2017
Lumotut Sanat