Siirry sisältöön

Onneli, Anneli ja nukutuskello

WSOY 1984
Marjatta Kureniemi
GENRE
Romaani
FESTIVAALIVUOSI
2017
KOHDERYHMÄ
Lapset
PROJEKTI, JOHON KIRJA LIITTYY
Unikudelmia

Tämä on rakastetun Onneli ja Anneli -kirjasarjan viimeinen teos, jossa myös muista kirjoista tutuksi tulleet hahmot seikkailevat. Kirja kertoo siitä, miten Kissanmintun kaupunkia uhkaava tehdashanke uhkaa tuhota Tingelistangelis-puutarhan. Onneli, Anneli ja nukutuskello on yhtä hassu ja humoristinen kuin edeltäjänsä -taattua Marjatta Kureniemen ajatonta tarinankerrontaa.

Kenelle? Onneli, Anneli ja nukutuskello sopii mainiosti ääneen luettavaksi kouluun tai päiväkotiin. Kirja on sopivan pieni ja kompaktin kokoinen myös pienelle koululaiselle itse luettavaksi.

TAIKAPUUTARHA

-Mitä teidän puutarhassamme sitten kasvaa? Oskari Oikotie kysyi.
-Joulukuusenkoristeita, ilmapalloja, vappuhuiskuja, kuusenkynttilöitä, lippunauhoja, tikkareita, nekkuja, pipareita, kaikkea sellaista, tiedättehän.(s. 32.)

A) Tingelstiinalla ja Tangelstiinalla on ihmeellinen puutarha, jossa kasvaa kaikenlaista hauskaa. Miltä mahtaa näyttää kasvi, jossa kasvaa kuusenkoristeita tai ilmapalloja? Kasvaako vappuhuiskat maasta niin kuin tulppaanit vai kypsyvätkö ne pensaassa niin kuin viinimarjat? Entä tikkarit tai piparit? Askarrelkaa koko ryhmän voimin yhteinen Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarha isolle seinälle tai vaikkapa kierrätysmateriaalista kolmiulotteisena isolle pöydälle tai lattialle.

B) Mitä muuta kummallista, ihanaa tai kauheaa, tarpeellista tai tuiki tarpeetonta, Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarhassa voisi kasvaa? Keksikää mahdollisimman erikoisia kasveja. Tutkikaa oikeita kasvikirjoja ja kirjoittakaa omille kasveillenne lajikuvauksia kasvikirjojen mukaan. Mikä voisi olla oman kasvisi latinankielinen nimi, tuntomerkit, suotuisa kasvuympäristö, levinneisyys, käyttö, myrkyllisyys jne.?

TEHTAITA

Missä muuten tehtaannesijaitsee?
Kalle Viskari puri huultaan.
-No –tässä lähettyvillä... mutta se on aivan pieni tehdas, kuten jo sanoin.
-Mitä siellä valmistetaan? Vekotiitus kysyi. –Ette äsken vastannut siihen.
-Hajuvettä, Kalle Viskari sanoi. –Hienoa hajuvettä, ranskalaisen veroista. Tehtaani nimi on Ruusuntippa. (s. 46.)

A) Keksi oma tehdas. Mitä haluaisitvalmistaa omassa tehtaassasi? Ehkäpä jotain, joka tuottaa sinulle erityisen paljon iloa. Mikä tehtaasi nimi voisi olla? Miltä tehtaasi näyttää? Keksi,piirrä ja kirjoita. Voit myös askarrella tehtaasi kierrätysmateriaalista.

B) Miten oma tuotteesi valmistetaan ja mistä raaka-aineista? Keksi tuotteesi valmistusprosessi eli resepti. Mitä raaka-aineita tarvitaan ja minkä verran ja miten tuote pitää valmistaa, jotta se pääsee myytäväksi saakka? Keksi omalle tuotteellesi mainoslause ja piirrä tai askartele mainos. Mikä voisi olla myyntivalttisi?

YLLÄTYSUNIA

Lapset nukkuivat sikin sokin toistensa päällä, Rosina-rouva oli vierähtänyt ojaan, joka onneksi oli kuiva.Tingelstiina ja Tangelstiina olivat nukahtaneet vierekkäin nurmikolle ja Vekotiitus kuorsasi mahtavasti nukutuskello yhä lujasti kädessään.
Myös yllätyskanat kanalassa olivat nukahtaneet pää siiven alle painettuina ja näkivätkananuniaan. Minkähänlaisia ne mahtoivat olla?(s. 68.)

Millaista unta yllätyskanat näkevät? Listaa sanoja, miltä yllätyskanojen unessa tuoksuu, kuulostaa, näyttää, tuntuu ja maistuu. Tehkää yhdessä äänimaisema, joka yllätyskanojenunessa kuuluu.

UNITELEVISIO

- Näyttää siltä, että unitelevisio on onnistunut paremmin kuin luulinkaan, Vekotiitus sanoi tyytyväisenä. – Se näyttää jokaiselle juuri sellaisia unia kuin heille on hyväksi. Kilteille kilttejä, pahoille pahoja. (s. 91.)

Joskus tarinoissa on tarpeen kuvata leimallisesti hyviä tai pahoja hahmoja. Silloin tarinassa tai elokuvassa usein korostetaan henkilön tiettyjä puolia myös sillä, millaisiin ympäristöihin tai tilanteisiin henkilöhahmo liittyy. Millainen on kiltinihmisen uni ja millainen pahan? Keksi ja kirjoita tai kerro maisemasta, josta kiltin ihmisen uni alkaa. Missä uni tapahtuu? Miltä siellä näyttää? Millainen ympäristö on? Millaisia kasveja, puita, rakennuksia, kulkuvälineitä, eläimiä siellä on? Miltä siellä kuulostaa, tuoksuu ja näyttää?Mitä värejä maisemassa on? Millaisia ääniä? Kun olet saanut maiseman valmiiksi, käännä sama maisema pahan ihmisen unimaisemaksi. Miten maisema muuttuu? Kokeilkaa myös piirtää tai askarrella maisemat tai vaikkapa valmistaa animaation omaan unitelevisioon.

©Valveen sanataidekoulu 2017
Lumotut Sanat