On kaksi nuorta ihmistä tuhotussa ja tuhoutuneessa maailmassa. Kaksi ihmistä, jotka kohtaavat täällä ja jossain muualla. Kaksi ihmistä, joiden elämät kiertyvät menneiden, nykyisten ja tulevien tapahtumien vuoksi kauniilla ja kauhealla tavalla yhteen. Nokkosvallankumous on dystooppinen kuvaus maailmasta jossain tulevaisuudessa. Se on ihanan kamala fantasiasatu ja rakkaustarina, jossa on kysymys vastuusta ja vallasta, välittämisestä ja menneisyyden taakoista ja lahjoista.
Kenelle? Paljon lukeville nuorilleja aikuisille, jotka haluavat antautua ison kertomuksen vietäväksi.Dystopia-ja fantasiakirjallisuudelle vihkiytyneet vaikuttuvat varmasti. Nokkosvallankumous herättää paljon ajatuksia tulevaisuudesta, vallasta, vastuusta ja rakkaudesta.
Sen lisäksi mitä ennen olin nähnyt, minä näin portin. Ja portinvartijan. Ne kutsuivat minua. Minä ihmettelin ja minä seurasin.
Käännyin selälleni makaamaan ja tunnustelin kuinka lankut raapivat nahkaani ja ilma suuteli rintakehääni, katselin taivasta johon saatoin vain pölyn avulla kuvitella tähdet, ja minä kuulin kuinka portinvartija kuiskasi minulle ”Tule, tule tänne”, ja minä menin.
Minä nukahdin ja näin omituista unta. (s. 27.)
Portinvartija kutsuu Drahania ja poika seuraa. Minne ihmeeseen häntä kutsutaan ja mihin hän päätyykään? Oletko koskaan nähnyt unta, jossa matkustat jonnekin? Kirjoita uniteksti, jossa olet matkalla. Muista, että unessa voi tapahtua mitä vain: eläimet ja kasvit voivat puhua, voit itse olla mitä ja missä vain, ympäristö voi olla aivan kummallinen, outo tai hassu.Kirjoita kuvaus matkastasi. Millä matkustat, miten ja minne? Mitä näet, koet ja kuulet? Ketä tapaat?
Mutta sitten minä kosketin Pantterin etukäpälää.
Minun paikkani oli siellä. Siinä pystyyn kuolleessa metsässä sen oudon patsaan kanssa. En tiennyt kuka sen oli rakentanut ja milloin, mutta tiesin mitä varten. Jotta Vayu voisi nousta sen selkään ja nukahtaa ja mennä paikkaan, joka oli parempi kuin tämä maailma josta toivo oli vuotanut tyhjiin. (s. 43.)
A) Vayu elää tuhoutuneessa maailmassa, jossa on tuskin mitään elävää, tervettä ja hyvää. Pantteri on hänelle portti parempaan paikkaan –jonnekin muualle, jossa kaikki on kaunista ja hyvää. Mieti omaa elämää, yksityistä tai yleisemmin yhteiskuntaa ja maailmaa. Kirjaa vaikkapa 3–7 asiaa, jotka ovathuonosti tai jotenkin tylsästi omassa elämässäsi tai yleisemmin maailmassa. Kirjoita sen jälkeen kuvaus unelmapaikasta, maailmasta, jossa kaikki nuo inhottavuudet ovatkin päinvastoin.
B) Mieti lähiympäristösi. Mikä voisi olla sinun kotonasi, kotitiellä, -metsässä tai -kaupungissasi pantterin kaltainen portti, jonka kautta pääsisit toiseen, parempaan, maailmaan. Miten portti toimii? Mitä sinun pitää tehdä, jotta pääset toiselle puolelle? Oletko ainoa vai pääseekö joku muukin? Kirjoita ensimmäisestä kerrasta, kun pääset portista läpi. Miten se onnistuu? Mitä tapahtuu? Millaiseen paikkaan pääset?
Akaasa tuli viereeni lattialle istumaan ja kumosi olkalaukkunsa sisällön pölyisille lattialankuille. Enimmäkseen pieniä, rupisia omenoita, pari vanhan rasvan ja maantiepölyn peitossa olevaa sardiinipurkkia, maitojauhetta, jossa ei varmaan oikeaa maitoa ollut nimeksikään, muutamia porkkanoita ja retiisejä. (--) Ensimmäisten päivien aikana olimme tutkineet kirstut, arkut, homehtuneet pahvilaatikot, olimme löytäneet joitakin käyttökelpoisia vaatteita ja jopa nauraneet hiukan, kun Akaasa oli kokeillut päähänsä hämähäkkejä viliseviä peruukkeja.(s. 244.)
Ympäristö, josta Vayu kertoo on kamala. Tutki jotakin lähiympäristösi sisätilaa esimeriksi omaa huonetta, kotia, koululuokkaa taikkaulkotilaa esimerkiksi kotipihaa, kotikaupunkisi keskustaa, koulutietä tms. Kokeile kuvata tilastakaikkein yököttävimmät, rumimmat ja kamalimmat puolet. Kirjoita mahdollisimman masentava paikankuvaus.