Siirry sisältöön

Nukuhan jo, Vesta-Linnea

Tammi 2003
Tove Appelgren ja Salla Savolainen (kuv.)
GENRE
Kuvakirja
FESTIVAALIVUOSI
2017
KOHDERYHMÄ
Lapset
PROJEKTI, JOHON KIRJA LIITTYY
Unikudelmia

On ilta, ja Vesta-Linnean pitäisi nukkua. Iltasadut on luettu, on laulettu, suukotettu, halattu ja toivotettu hyvää yötä. Mutta Vesta-Linnea pyörii sängyssään eikä meinaa millään saada unta. Ja kun hän lopulta nukahtaa, uni onkin painajainen. Silloin on pakko päästä äidin viereen! Tove Appelgrenin Nukuhan, jo Vesta-Linnea kertoo lämpimästi ja viisaasti miltei jokaiselle lapsiperheelle tutuista nukkumishankaluuksista ja väsymyksestä. Salla Savolaisen upea kuvitus hurmaa ilmeikkyydellään ja huippukiinnostavilla yksityiskohdilla.

Kenelle? Leikki-ikäisille ja pienille koululaisille–varsinkin sellaisille, joiden on joskus hankala saada unenpäästä kiinni. Niin ja heidän vanhemmilleen!

TUNNE-ELÄIMIÄ

Aamiaispöydässä äiti murahtelee.
”Sinä olet ihan kuin karhu”, Vesta-Linnea sanoohänelle kiltisti.
”Semmoinen, jolla on mustaa silmien ympärillä.”
”Panda”, auttaa Paul-Axel.(s. 13.)

Tutkikaa kirjan kuvaa, jossaollaan aamupalalla ja äiti on ihmeen paljon pandan näköinen. Mitäeläintä sinä muistutat väsyneenä? Ja mitä eläinhahmosi silloin puuhaa? Entä mikä eläin olisit iloisena, surullisena tai silloin kun sinua jännittää?

Keksikää omia tunne-eläimiä:
Väsyneenä olen kuin...
Iloisena olen...
Kun minua jännittää, olen kuin...
Surullisena minä olen...
Oikein onnellisenaolen kuin...

Voitte miettiä myös muita tunteita ja keksiä niillekin omat eläinhahmot!

UNIEN RESEPTEJÄ

”Saat sinä herättää minut. Sinä saat tulla äidin luo, kun sinulla on painajaisia, etkä selviä yksin kaikista kamaluuksistasi. Silloin sinun pitää tulla minun luokseni. Lupaathan, että tulet?” äiti kysyy. (s. 32.)

Jutelkaa painajaisista. Millaisia pahoja unia olette nähneet? Mikä unessa oli kaikkein pelottavinta? Miten painajaisen aiheuttamasta kurjasta olosta pääsee eroon?

Keksikää resepti painajaiselle. Millaisista kamalista ainesosista painajainenon tehty? Minkä verran mitäkinkamaluutta tarvitaan? Miten ainesosatpitää sekoittaa ja valmistaa,jotta painajainen kypsyy valmiiksi pahaksi uneksi? Ennen painajaisreseptin keksimistä voi olla hyvä tutustua jonkin keittokirjan resepteihin ja tutkia, millaisesta tekstilajista oikein on kyse.

Onneksi on olemassa myös muita unia kuin painajaisia!Keksikää lisääunireseptejä: Millaisista aineksista voisi syntyä satumainen seikkailu-uni, lumoava lentouni, urhea ritariuni, kesäinen keiju-uni tai jokin ihan muu? Jos haluatte, kootkaa resepteistä oma Unien keittokirja!

 

©Valveen sanataidekoulu 2017
Lumotut Sanat