Siirry sisältöön

Perin erikoinen muna

Schildts&Söderströms 2012
Christel Rönns
GENRE
Kuvakirja
FESTIVAALIVUOSI
2016
KOHDERYHMÄ
Lapset

Aivan tavallisena kesäpäivänä aivan tavallinen perhe löytää hiekasta jotain perin erikoista, nimittäin suuren munan.Kaunis muna päätyy perheen kodin ikkunalaudalle koristeeksi, kunnes RÄKS!siitä kuoriutuu maksamakkaravoileivistä ja maidosta pitävä otus. Otus saa nimekseen Koi-Koi. Siitä tulee perheelle tärkeä, vaikka kukaan, edes tutkija, ei osaa sanoa mikä Koi-Koi on. Christel Rönnsinhersyvän sydämellinen kerronta ja värikylläinen kuvituson palkittu arvostetulla Finlandia Junior -palkinnolla vuonna 2012.

Kenelle? Päiväkoteihin ja alakoulun alimmille luokille.

OMITUINEN ASUKAS

Alhaalta olohuoneen lattialta löytyy suuria sirpaleita. Muna on mennyt rikki! Nyt äiti kyllä suuttuu! Freija ravaa hurjana ympäri olohuonetta, ja sohvan alta kuuluu surkeaa piipitystä. Munassa oli sittenkin ollut asukas.

Uimarannalta löytyvä muna sekoittaa perheen arjen, kun sieltä kuoriutuu ihmeellinen otus Koi-Koi. Millainen voisi olla juuri sinun erikoinen munasi, jonka löydät esimerkiksi hiekkarannalta, metsästä, niityltä tai oman kotitalosi pihasta? Askartele oma erikoinen munasi esimerkiksi paperimassasta, tai etsi sopivan muotoinen kivi ja maalaa se. Millainen otus mahtaa kuoriutua askartelemastasi munasta? Kirjoita tietokirjatyyliin muistiin munasta kuoriutuvan otuksen ulkonäkö, luonne, ruokailutottumukset ja kasvuvaiheet. Mieti myös mistä otus mahtaa olla kotoisin, mikä on sen alkuperäinen elinympäristö?

Aseta askartelemasi eriskummallinen muna tietoteksteineen paikkaan, jossa mahdollisimman moni ohikulkija näkee sen. Liitä munan viereen puhekupla, josta löytyy munasta kuoriutuvan hahmon puhetta. Tutki ensin Perin erikoinen muna-kirjasta löytyviä puhekuplia. Mitä niissä lukee? Mitä sinun omituinen otuksesi voisi munankuoren läpi sanoa?Lisää puhekupla askartelemasi munan viereen!

ÄLLISTELE, LIIOITTELE, KUMMASTELE!

”Äärimmäisen intresanttia, kerrassaan kiintoisaa, mitä mielenkiintoisinta, ennenkuulumattoman merkillistä”, mutisee professori, joka innostuu Koi-Koista kovasti.

Keksi mahdollisimman monta ilmausta, joilla voit ihastella ja ihmetellä kummallista olentoa. Laadi pitkä liioitteleva ja ällistelevä sanalista kuvaamaan omituisen olennon ihmeellisyyttä. Millaisilla sanoilla voisi vähätellä otusta? Millainen sanalista syntyisi, jos otusta pitäisi aivan mitäänsanomattoman tylsänä?

KOI-KOIN RUOKA-ANNOS

Koi-Koi syö ja syö. On ihan uskomatonta, miten paljon Koi-Koi voi syödä. Mihin se kaikki ruoka oikein menee?

Laatikaa ryhmässä yhteinen ruokalista Koi-Koille. Mitä hänsyö aamupalaksientä lounaaksi, välipalaks.

MOOTTORISAHAKUORSAUS

Toinen juttu on Koi-Koin kuorsaus. Eikä se ole mitään pikku korahtelua. Se on moottorisahakuorsausta. Isä sanoo, että se pitäisi voida muuntaa energiaksi. Sillä kuorsausenergialla voisi lämmittää kokonaisen talon.

Moottorisahakuorsaus on erityisen voimakasta kuorsausta. Keksikää uusia äänekkäitä tai hiljaisia yhdyssanoja: millainen voisi olla nimeltään erityisen äänekäs kävely tai hengitys? Entä millaisen nimen keksit hyvin hiljaiselle yskälle tai juoksulle?

YÖRETKIÄ

Yöllä emme ole yhtä iloisia. Meitä huolestuttaa, missä Koi-Koi on. Öisistä retkistä tulee yhä pidempiä.

Mitä Koi-Koi öisin tekee? Missä hän seikkailee ja kenen kanssa? Keksi yöllinen seikkailuretki Koi-Koille. Piirrä retkestä kiinnostava kuva ja kirjoita muistiin salapoliisitietoja:
-Missä ja mihin aikaan Koi-Koi on nähty?
-Kuka hänet näki?
-Kenen seurassa Koi-Koi liikkui?
-Mitä Koi-Koi teki?

Laadi piirtämäsi kuvan ja kirjaamiesi salapoliisitietojen pohjalta uutinen lehteen. Mallia saat kirjan viimeiseltä sivulta.Otsikoi uutinenkiinnostavalla tavalla, muista paljastaa otsikossa jotain tärkeää jutun sisällöstä.

©Valveen sanataidekoulu 2016
Lumotut Sanat