Siirry sisältöön

Molli

Lasten Keskus 2013
Katri Kirkkopelto
GENRE
Kuvakirja
FESTIVAALIVUOSI
2018
KOHDERYHMÄ
Lapset

Kun ei ole ystävää, on siinä syy mököttää. Niin tekee Molli, yksinäinen otus, joka ei ole vielä oppinut hymyilemään. Kun Molli avaa oven sateessa värjöttävälle pikku Sisulle, hän avaa samalla oven uusille tunteille ja kysymyksille. Mitä on hymy? Miten voi olla hyvä ystävä? Katri Kirkkopellon Molli kertoo yksinäisyyden ja ystävystymisen tunteista hellyttävällä ja koskettavalla tavalla. Se vie lukijan hyvien ja syvien kysymysten äärelle, opettaa tunnistamaan omia tunteita ja pohtimaan tunnetaitojen merkitystä sympaattisen tarinan kautta.

Kenelle? Molli sykähdyttää monenikäisiä lapsia ilmeikkäillä kuvillaan ja tunteikkaalla tarinallaan. Se istuu hyvin sekä leikki-ikäisten että pienten alakoululaisten syliin. Kirja sopii erityisen hyvin yhdessä luettavaksi ja pohdittavaksi aikuisen kanssa. Kirjassa on välipalana kuvituksen keinoin kohostettuja tekstinosia, jotka tekevät kertomuksen tekstistä mielenkiintoisen myös lukemaan opetteleville lapsille.

KIRJE MOLLILLE

Minulla ei ole koskaan ollut ystävää, Molli mietti. – Minäkin haluaisin sellaisen... – –
”Paras lahja, jonka ystävälle voi antaa, on hymy ja iloinen nauru.”
– Mikä ihmeen HYMY?
– Mikä ihmeen NAURU?

Lukekaa Mollin tarinaa alusta siihen saakka, kun Molli ihmettelee hymyä ja naurua. Mollilla ei ole koskaan ollut ystävää, eli hän ei ollenkaan tiedä, mitä kaikkea hauskaa ystävän kanssa voi tehdä. Auttakaa Mollia! Keksikää ja kirjoittakaa Mollille yhteinen kirje siitä, mitä ystävän kanssa voi tehdä ja mikä ystävyydessä on aivan parasta.

SANANSELITYKSIÄ

”NAURU: lyhyiden peräkkäisten uloshengitysten ja niihin liittyvien äännähdysten muodostama erilaisten tunteiden, etenkin ilon, ilmaus.”

Molli perehtyy ystävyyteen lukemalla kirjoja, joista löytyy mainioita määritelmiä erilaisille asioille, kuten naurulle. Pelatkaa Aliasta ja selittäkää sanoja itsekin!

PUUHAKKAITA ELÄINHAHMOJA

”HYMYOTUS: hymyllään ja ystävällisyydellään vetoava olento.”

Molli lukee kirjasta hurmaavasta hymyotuksesta. Keksitään lisää erikoisia otuksia! Kirjoittakaa lapuille 1) eläimiä (esim. kissa, kilpikonna) ja 2) verbejä (esim. uida, hyppiä). Laittakaa eläimet yhteen hattuun ja verbit toiseen. Nostakaa molemmista hatuista yksi lappu kerrallaan ja yhdistäkää niistä aivan uudenlaisia eläinhahmoja, kuten uimarikissa ja hyppykilpikonna. Keksikää, esittäkää, kirjoittakaa ja piirtäkää lajikuvauksia siitä, millaisista uusista eläimistä oikeastaan onkaan kyse!

SAA TULLA –PYSY POISSA!

Mollin tarinassa erilaiset kyltit ovat keskeisessä roolissa. Aluksi kyltit ovat kuin kieltotauluja, mutta tarinan aikana ne muuttuvat... Tehkää omia ovenripaan ripustettavia kylttejä Mollin tapaan! Kyltin toinen puoli voi olla sisällöltään kieltävä ja negatiivinen, toinen kutsuva ja positiivinen.

©Valveen sanataidekoulu 2018
Lumotut Sanat