Siirry sisältöön

Elias

S&S 2018
Lauri Ahtinen
GENRE
Sarjakuva
FESTIVAALIVUOSI
2021
KOHDERYHMÄ
Nuoret, Aikuiset

Elias on paitsi sarjakuvaromaani, myös tietokirja, kuvataideteos ja lyyrinen kokonaisuus. Se on kertomus yksin Suomeen tulleesta pakolaispojasta, jonka ajatuksiin ja tunteisiin lukija pääsee tarinassa mukaan. Millaiselta Suomi ja Oulu näyttävät Afganistanissa kasvaneen silmin? Entä mitä tapahtuu turvapaikkapäätöksen saamisen jälkeen?

Kenelle? Tarina sopii lukijoille, jotka malttavat tekstin lisäksi pysähtyä lukemaan myös kuvia. Mustavalkoinen, käsinkirjoitettu ja -piirretty sarjakuvaromaani on moniulotteinen ja intertekstuaalinen. Sopii erinomaisesti 9.-luokkalaisista ylöspäin ja laajentaa esimerkiksi Kalevalan käsittelyä, vihapuheen, somen tai kuvien tulkintaa ja käsittelyä sekä symbolien opiskelua.

 

VOIMAELÄIN

”Elias… sinä löysit tien luokseni. Tiesin että tulisit vielä… oikeastaan olen odottanut sinua jo jonkin aikaa.”
”Sinä puhut! Sinä olet… karhu! Eivät karhut puhu, vaan… öö… murisevat… ja ovat vaarallisia. Te syötte ihmisiä!
”Niin… jotkut meistä syövät. Mutta minä pidän enemmän keskustelemisesta. Huomasitko muuten, että sinäkin puhut, vaikka olet mamu. Teidänkin kuuluisi kai olla vaarallisia.”

Elias kohtaa karhun ja pystyy puhumaan karhun kanssa selvällä suomen kielellä. Karhu on Eliakselle voimaeläin: se opastaa ja antaa voimaa. Mikä sinun voimaeläimesi voisi olla? Valitse eläin ja kirjoita siitä runoarvoitus. Voitte tässä yhteydessä harjoitella esimerkiksi partisiippirakenteita.

Se ei _______, _______ eikä _______ (täytä aukkokohdat verbeillä, mitä voimaeläimesi ei tee)
Se ei ole _______, _______ eikä _______ (täytä aukkokohdat adjektiiveilla, millainen voimaeläimesi ei ole)
Se _______, _______ ja _______ (täytä aukkokohdat verbeillä, mitä voimaeläimesi tekee)
Se on _______, _______ ja _______ (täytä aukkokohdat adjektiiveilla, millainen voimaeläimesi on)
Se on _______ (lisää tähän voimaeläimesi).

Lukekaa runoja ryhmässä rivi kerrallaan ja yrittäkää arvata, mikä eläin on kyseessä.


ELÄMÄSI 10 TÄRKEINTÄ ASIAA

”Unelmointi on etuoikeutettujen huvia. Voit vaikka kokeilla: ota pala paperia ja kirjoita elämäsi 10 tärkeintä asiaa, jotka tekevät sinut iloiseksi.”

Listaa sinäkin 10 tärkeintä asiaa, jotka tekevät iloiseksi.

 

RISTIRIITOJA

Selaile sarjakuvaromaania ja valitse sieltä kuva, joka puhuttelee sinua. Piirrä kuvasta oma versiosi paperille. Kirjoita sitten kuvaan Eliaksen ristiriitoja. Mitkä asiat Eliaksen elämässä ovat ristiriitaisia? Mitkä asiat ovat isoimpia eroja Afganistanin ja Suomen välillä? Tutkikaa tarinan kohtia, joissa nämä ristiriidat näkyvät.

 

©Valveen sanataidekoulu 2021
Lumotut Sanat