Siirry sisältöön

Seikkailijat Ruusu ja Säde

Karisto 2022
Johanna Hulkko ja Sanna Pelliccioni (kuv.)
GENRE
Romaani, Sadut
FESTIVAALIVUOSI
2022
KOHDERYHMÄ
Lapset

Ruusu on aina tarkkaillut maailmaa ylhäältä päin, kahdeksankerroksisen taivastornin huipulta. Säde puolestaan asuu kaksikerroksessa puutalossa ja on tottunut huomaamaan kaikki maanrajan kulkijat, kuten hiiret, postinkantajat sekä omistajiaan ulkoiluttavat koirat. Johanna Hulkon hurmaava saturomaanissa seikkaillaan Oulun Raksilassa. Oululaislukija löytää niin tekstistä kuin Sanna Pelliccionin tunnelmallisista kuvista monia tuttuja paikkoja aina Impolan kaupasta Pakkalan kouluun. Tarinan maailmassa Raksilan miljöö on jännittävällä tavalla hieman vieras ja salaperäinen.

Kenelle? Seikkailijat Ruusu ja Säde sopii mainiosti ääneen luettavaksi niin eskareille kuin alakouluunkin. Kirjan luvut ovat lyhyitä, usein vain yhden sivun mittaisia, mikä kannustaa myös itsenäistä lapsilukijaa eteenpäin tarinassa.

TERVEISIÄ KOTIHUUDEILTA

Ruusun lipputangon juureen kippaama auringonoranssi kiulukka kohtasi seuraavan talven pakkaset hangen alla. Urheasti se kasvatti pensaan, joka kukkii Raksilassa vieläkin. Voit käydä itse katsomassa. (s. 44.)

Käy kävelykierroksella omassa lähiympäristössäsi ja kirjaa ylös pieniä, tarkkoja havaintoja vaikkapa jonkin talon väristä, kukkapenkistä, jouluvaloista, ikkunaverhoista, polkupyöristä, roskapöntöistä, linnuista, koirankakoista, lätäköistä, loskasta, ötököistä tai jostain ihan muusta. Valitse jokin havainnoistasi ja kirjoita siitä pieni viesti. Jos haluat, voit aloittaa huudahduksella Arvaa mitä! ja päättää Johanna Hulkolta lainattuun lauseeseen Voit käydä itse katsomassa. Esimerkiksi näin:

Arvaa mitä! Peltolan pikkumetsässä on pötköttänyt koko talven punainen polkupyörä, josta puuttuu eturengas. Voit käydä itse katsomassa.

Jos teette tehtävän porukalla, voitte koota havainnoistanne kokonaisen lähiympäristön uutiskoosteen.

 

KOHTAUS LÄHIKAUPAN EDESSÄ

Kun Ruusu sitten iski silmänsä Impolan kaupan edessä viimeistä syysriemua kukkivaan pensaaseen, hän päätti pihistää pulleimman palleron ystäväänsä varten. Mutta mustahuivinen Peltosen mummo astui kaupasta juuri, kun Ruusu ojensi kätensä, ja näki kaiken. (s. 17)

Vielä joku vuosikymmen sitten Oulun Raksilassa toimi lähikauppa nimeltä Impola. Mikä on sinun kotiasi lähinnä olevan kaupan nimi? Käy nappaamassa kännykällä valokuva lähikaupasta tai jostain muusta lähiympäristössäsi toimivasta liikkeestä, kuten kampaamosta, kioskista tai ravintolasta.

Kehitellään kohtauksia lähikauppojen edustoille:
1. Tulosta ottamasi kuva ja liimaa se paperille.
2. Piirrä tai leikkaa lehdestä vähintään kaksi henkilöhahmoa ja liimaa ne paperin etuosaan. Halutessasi voit piirtää tai liimata kuvaan myös puita, teitä ynnä muuta ympäristöä.
3. Leikkaa ja liimaa henkilöillesi ajatus- tai puhekuplia. Kirjoita kupliin, mitä tyyppisi sanovat tai miettivät.

Valmista! Tiesitkö, että tällaista kuvitustapaa kutsutaan kollaasitekniikaksi? Kyse on tekniikasta, jossa erilaisia materiaaleja (kuten valokuvaa, lehdistä leikattua, itse piirrettyä jne.) yhdistetään samaan teokseen.

 

YSTÄVYYS ON KUIN…

Ystävyys on nimittäin sellaista, että se kantaa läpi vuosikymmenten, mummoksi asti. (s. 44.)

Aloitetaan listaamalla talteen
kolme hassua adjektiivia (esim. pörröinen),
kolme herkkuruokaa (esim. suklaakakku) sekä
kolme hauskaa paikkaa (esim. uimaranta).

Sitten tutustutaan vertaukseen! Vertaus on kielikuva, joka kuvailee jotain asiaa – vaikkapa ystävyyttä – rinnastamalla sen johonkin toiseen asiaan. Vertaus sisältää jonkin kytkevän elementin, tavallisesti sanan kuin.

Rakennetaan ystävyysvertauksia yhdistelemällä alussa listatuista adjektiiveista, herkuista ja paikoista kivoja kokonaisuuksia. Vaikkapa näin:

Ystävyys on kuin pörröinen suklaakakku uimarannalla.

©Valveen sanataidekoulu 2022
Lumotut Sanat