Eeva Kilpi kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa, koska ei voi olla kirjoittamatta. Suomen supernaisia -kirjasarjan kolmannessa osassa lukija pääsee tutustumaan rakastetun kirjailijan elämänpolkuun sekä niihin risteyksiin ja käännekohtiin, joista Eeva Kilpi usein teksteissään kirjoittaa. Kauniisti kuvitettu ja Kilven runoilla kuorrutettu kirja esittelee pienen, sodan alta evakkona paenneen Eevan, aikuiseksi kasvaneen kirjailijan sekä äidin, mummon ja isomummon äänellä kertovan taiteilijan, jonka ajatukset muistoista ja muistamisesta kietoutuvat lempeänä peittona lukijan päälle. Koko kirjan läpi huokuu vahvasti myös Eeva Kilven rakkaus ja kunnioitus luontoa kohtaan.
Kenelle?
Suomen supernaisia -kirjasarjan äärellä voi mainiosti tutustua Suomen merkkihenkilöihin jo alle kouluikäisten kanssa. Kirjojen avulla olisi varmasti herkullista tutustua eri aikoihin ja henkilöihin myös koulussa, kun aiheet tulevat esille esimerkiksi historian tai äidinkielen tunneilla sekä liputuspäivinä. Taidokkaasti kuvitetut kirjat ovat taide-esineitä, joiden äärellä viihtyy ehdottomasti myös aikuinen.
Mie rakastan metsää.
Mie rakastan näitä kuusia.
Mie tunnen tämän polun.
Luonto juttelee minulle,
ja minä kirjoitan ylös:
Kun syksyllä on oikein hiljaa metsässä
voi kuulla ensi kevään käen kukkuvan. (s. 6–7.)
Kirjoita paikasta, jota rakastat. Käytä omaa murrettasi tai kirjoita kirjakielellä:
Minä (mie, mä, mää, meikä…) rakastan _________________________ (mitä paikkaa).
Minä rakastan ______________________________ (Mitä rakastat erityisesti siellä paikassa? Hyödynnä kaikkia aistejasi.)
Minä tunnen ______________________________________ (Mikä paikassa on sinulle erityisen tuttua ja tunnistettavaa?)
___________________________ (paikka tai jokin yksityiskohta siellä) juttelee minulle, ja minä kirjoitan
ylös: _____________________________________(Kirjoita talteen vielä jokin tärkeä havainto rakkaasta paikastasi.)
Aika on alkanut kulkea äärimmäisen hitaasti. Koneet ovat pysähtyneet taivaalle ikkunaruudun yläosaan ja pommit, jotka ovat jo irronneet niistä, riippuvat niin ikään ilmaan pysähtyneinä maan ja taivaan välillä. (s. 12–13.)
Eeva Kilpi on aikuisena kirjoittanut mieleensä kuvana piirtyneestä muistosta, kun hän 11-vuotiaana näkee ikkunasta sotalentokoneiden ilmestyvän taivaalle. Kilven muisto on kipeä kuvaus sodasta, mutta aikaa voisi yrittää hidastaa myös tärkeissä, ihanissa hetkissä.
Kirjoita ensin lista tapahtumista, hetkistä, jolloin on ollut niin kivaa, että aika on tuntunut kuluvan aivan liian nopeasti tai päivistä, joiden olisit halunnut kestävän loputtomiin. Valitse listastasi tietty hetki tai paras muisto ja hidasta sitten aikaa.
Kirjoita, mitä kaikkea ehdit huomata ja painaa muistosta mieleesi, jos aika kulkisikin äärimmäisen hitaasti. Hyödynnä aistejasi. Voit aloittaa tekstisi Kilven sanoilla Aika on alkanut kulkea äärimmäisen hitaasti.
Eeva Kilpi kirjoittaa paljon luonnosta ja luonnon merkityksestä itselleen ja koko ihmiskunnalle.
Tee hiljainen kävelyretki metsään kynän ja paperin kanssa. Jos mahdollista, yritä tehdä hetkestä mahdollisimman rauhallinen ja yksityinen. Katsele, kuuntele, tunnustele, tuoksuttele ympäristöäsi ja kirjoita muistiinpanoja havainnoistasi.
Lue Kilven runo Eeva!-kirjan sivulta 25 ja kirjoita oma luontotekstisi aloittamalla se Kilven tapaan:
Kun vain katsoo ja on hiljaa…
