Pipsa Pipariviulun 42 kaveria on hurmaava harvinaisuus: proosarunoja lapsille! Reetta Niemelä on tämän tekstilajin mestari, ja kirja onkin todellinen herkkupala – aivan kuin Niemelän aikaisemmat proosarunokokoelmat Makkarapiruetti ja Sinisen kärpäsen sirkus.
Heti kirjan alussa Pipsa Pipariviulu väittää tuntevansa enemmän lapsia kuin sinä. Vaan ei huolta! Tilanne on kohta korjattu, kun Pipsa tutustuttaa sinut kaikkiin 42 kaveriinsa. Merkilliset, hassut, murheelliset ja oudot runotarinat Eemil Pannukahvista, Tiina Kotka-Planeetasta, Edward Traktorista, Sissi Seeprankielestä ja monesta muusta naulitsevat mukaansa, puhututtavat ja innostavat keksimään ja kirjoittamaan itse. Sanna Manderin mahtavat kuvat istuvat kokonaisuuteen kuin nenä päähän.
Kenelle?
Pipsa Pipariviulun proosarunot sopivat ääneen luettuina jo alle kouluikäisille, mutta kirja hurmaa erityislaatuisella huumorillaan etenkin alakouluikäiset lukijat – ja mikseipä myös nuoret ja aikuiset!
Eemil Pannukahvi, Klaus Pilli ja Veera Kanootti… Pipsa Pipariviulun 42 kaveria on täynnä mahtavia nimiä! Mainiot nimet tarvitaan myös seuraavien sanataideharjoitusten henkilöhahmoille. Nimiä voi keksiä vaikkapa näin:
1) Mikä on syntymäpäiväsi tai muu jokavuotinen juhlasuosikkisi? Kurkkaa almanakasta valitsemasi juhlapäivän nimipäiväsankarit ja valitse yksi heistä henkilöhahmosi etunimeksi. Esimerkiksi uudenvuodenpäivästä tykkäävä voisi valita jonkin näistä: Vilho, Pasi tai Vasili.
2) Keksi valitsemaasi etunimeen sointuva sukunimi, joka on jokin konkreettinen esine tai asia, kuten kulkuneuvo tai säätila. Esimerkiksi näin: Vilho Raitiovaunu, Pasi Pyörremyrsky tai Vasili Vaatepuu.
Halutessasi voit myös poimia henkilöhahmollesi sukunimen alla olevasta listasta. (Nimilistan voi leikata suikaleiksi ja sujauttaa hattuun. Näin sukunimen voi nostaa hatusta ja lopputulos on mukavan sattumanvarainen.)
JÄÄKAAPPI TULITIKKU KIRJAHYLLY
JUOMALASI SUKKAPUIKKO PYYHEKUMI
TIETOKONE KENGÄNNAUHA IKKUNA
LATTIALUUTU NAULAKKO KAMERA
PUHELIN JALKAPALLO TENNISMAILA
JATKOJOHTO KYPÄRÄ KAUKOSÄÄDIN
VASARA PIMENNYSVERHO TUULITAKKI
HAMMASHARJA KAULAKORU VIDEOPELI
PUUROKAUHA KYNÄ TISKIHARJA
VILLASUKKA TASKULAMPPU AVAIMENPERÄ
EDWARD TRAKTORI oli lapsi, joka istui karhun satulaan ja lähti siniseen
maailmaan, eväänä mustesieni.
Lukekaa Pipsa Pipariviulun kavereista ja kirjoittakaa omia proosarunotyyppejä!
Keksi ensin proosarunosi henkilöhahmolle sopiva nimi vaikkapa yllä olevan Nimigeneraattori-tehtävän avulla. Kirjoita sitten pieni proosaruno, joka voi olla aivan merkillinen tai hassu. Aloita tekstisi Reetta Niemelän tapaan seuraavasti:
(Oman henkilön etu- ja sukunimi) oli lapsi, joka…
MATTI FLAMENCO oli lapsi, joka oli kissa, joka oli auringonkukka, joka oli kylpyvesi,
joka oli karhunpesä, joka oli kulkunen, joka oli koiranlento, joka oli
kurpitsa. Nukuttuaan taivaalla Matti saapui Kuopioon laivalla.
Kirjoitetaan ketjurunoja!
Listaa aluksi jokin
1) eläin (esim. papukaija),
2) kasvi (mänty),
3) nestemäinen asia (maitokahvi),
4) rakennus (kirjasto),
5) pieni esine (nokkahuilu),
6) arkinen tapahtuma (bussimatka) sekä
7) juures tai hedelmä (porkkana).
Keksi nyt runosi hahmolle etu- ja sukunimi vaikkapa Nimigeneraattori-tehtävän avulla.
Seuraavaksi on aika kirjoittaa runon ketjuosa listaamiesi sanojen avulla Niemelän Matti flamenco -runon rakennetta mukaisesti. Esim. seuraavasti:
Vilho Raitiovaunu oli lapsi, joka oli papukaija, joka oli mänty, joka oli maitokahvi, joka oli kirjasto, joka oli nokkahuilu, bussimatka, joka oli porkkana.
Keksi runollesi vielä lopetusvirke, jossa henkilösi tekee jotain. Halutessasi voit sujauttaa loppuvirkkeeseen mukaan joitain ketjuosassa käyttämiäsi sanoja. Esim. seuraavasti:
Käytyään kaupassa Vilho soitti nokkahuilua ja joi suuren mukillisen maitokahvia.