Siirry sisältöön

Isä, lähdetään saareen!

WSOY 2002
Markus Majaluoma
GENRE
Kuvakirja
FESTIVAALIVUOSI
2013
KOHDERYHMÄ
Lapset
PROJEKTI, JOHON KIRJA LIITTYY
Saareen

Kun Ruusumäen perheen isä palaa töistä kotiin, häntä on vastassa toimintavalmis kolmikko: Ossi, Väinö ja Annamari. Isä on luvannut viedä lapset jonnekin, ja on siis aika pakata tavarat ja lähteä kohti satamaa. Siellä odottaa mahtava seikkailu!

Kenelle? Majaluoman uskomattoman kuvakirjan huumori puree kaikenikäisiin, etenkin lapsiin ja heidän vanhempiinsa. Loistavaa luettavaa kotiin, päiväkotiin ja alaluokkiin!

REISSULLE MUKAAN!

Ossi pakkasi reppuunsa suuria kirjoja hyllystä.
 –Kirjoissa voi olla veneen kuvia, hän selitti Väinölle.
Väinöä keräsi puutarhasta haavin, lapioita, ämpäreitä ja kuusi liuskekiveä.
Annamari työnsi rattaissaan vanhaa kaappikelloa.

Majaluoman kirjassa jokainen lapsista pakkaa kuumeisesti monenlaista tavaraa mukaan retkelle. Kaappikello on Ruusumäen Annamarille erityisen tärkeä.

Jutelkaa yhdessä, mitä te haluatte aina ottaa mukaan, menittepä mihin tahansa. Mitä taas otetaan mukaan esimerkiksi yökylään, metsäretkelle tai ulkomaan matkalle? Tehkää jonkin tärkeän reissun matkatavaralista!

VENE

–Lapset! isä huudahti. –Mikä nimi laivalle annetaan?
–Laiva, sanoi Väinö. –Laivaolisi minusta hyvä!
–Merirosvo, Merirosvolapset!ehdotti Ossi.
–Punanen Makkalamaha, keksi Annamari. –Kalju leipä!
–Voi noita lapsia, isä naurahti hyväntuulisena. –On siinä meillä kerrassaan kauniita nimiä! Hän itse näki mielessään nimenMarytai Queen Rosehill.

Askarrelkaa suurensuuri meri ja jokaiselle oma vene, joka seilaa suurella merellä. Pohtikaa, mihin haluaisitte matkustaa. Kertokaa ja kirjoittakaa yhteisiä ja omia meriseikkailuita.

Millainen sinun veneesi olisi, ja mikä olisi sen nimi? Piirrä kuva veneestäsi.

©Valveen sanataidekoulu 2013
Lumotut Sanat