Malin Kivelän esikoiskirja kertoo hienovireisesti erilaisista ihmisistä ja ystävyydestä. Herra Iloinen ja kumppanit hurmaavat välittömyydellään, eikä tarinasta puutu huumoria eikä haikeutta. Kaupunkitarinassa seikkaillaan kerrostalon H-rapussa ja nuuhkitaan Kurtin konditorian herkullisia tuoksuja. Linda Bondestamin ennakkoluulottomat kuvat räiskyvät ja tekevät pienikokoisesta kirjasta suuren.
Kenelle? Leikki-ikäisistä alakoululaisiin. Kirjan huumori ja hieno kuvitus vetoavat takuulla myös aikuiseen!
Keksi itsellesi nimi herra Iloisen tyyliin: Mikä adjektiivi sopisi sukunimeksesi, hyvä herra/rouva? Millaisia tapoja sinulla on? Mieti ja kirjaa ylös omia tapojasi aukeaman 2 tyyliin.
Herra Iloinen syö aamiaiseksi kriemuran. Mikä se oikeastaan on? Keksikää yhdessä herra Iloiselle kokonaisen päivän menu, jossa kaikki ruuat ovat jollain tavalla hassunnimisiksi vääntyneitä. Mikä voisi olla oman hahmosi hassunniminen herkkuruoka?
Tutkikaa herra Iloisen kotia 5. aukeamalla. Kodin seinällä on kolme huoneentaulua. Askartele oma huoneentaulusi ja keksi siihen lause, josta pidät.
Herra Iloisen naapuriin muuttaa rouva Sitruuna. Millaiselta rouva vaikuttaa? Keksi oma hahmo, jonka sukunimi on rouva Sitruunan tapaan jokin ruoka-aine. Mieti, mitä sukunimi kertoo herrasi/rouvasi luonteesta. Piirtäkää ja askarrelkaa omista hahmosta keppinuket.
Mitä herrallasi/rouvallasi on tapana tehdä ihan tavallisena talvipäivänä? Piirrä kenties surrealistinen sarjakuva hahmosi päivästä aukeaman 8 tyyliin.
Millainen olisi hahmosi lempileivos Kurtin konditoriassa? Askartele leivos ja keksi sille suussasulavan herkullinen nimi.
Askarrelkaa kunkin herra/rouva Ruoka-aineen kotiovet ja kiinnittäkää ne yhteisen talon H-rappuun. Ovessa voi olla nimen lisäksi myös hahmon luonteeseen sopiva toivotus, käsky tms.
Keppinuket kohtaavat H-rapussa: (Tätä harjoitusta varten ohjaajan pitää askarrella etukäteen keppinukke herra Iloisesta.) Herra Iloinen käy vuorotellen koputtamassa kunkin herra/rouva Ruoka-aineen kotiovelle. Kukin herra/rouva on saanut etukäteen miettiä, mitä vastaa herra Iloisen toivotukseen: ”Hyvää iltaa. Pyydän saada toivottaa sinut tervetulleeksi tänne H-rappuun!”
Esitetään pienet keppinukkekohtaukset peräjälkeen siinä järjestyksessä kuin herra Iloinen sattuu oville kolkuttamaan.
Mitä voisi olla rasiassa, jonka Kurt antaa herra Iloiselle aukeamalla 19? Ja mihin rasian sisältöä tarvitaan? Askarrelkaa jokaiselle herra/rouva ruoka-aineelle oma pieni aarrerasia esimerkiksi tulitikkuaskista. Mitä hahmosi säilyttää rasiassa? Mikä on hänen suurin aarteensa?
Lukekaa tarina loppuun ja tarkastelkaa viimeisten sivujen tähtitaivaita. Palatkaa myös aukeaman 4 sekä aukeamien 12 ja 13 tähtisiin tunnelmiin. Mitä kaikkea tiedätte tähdistä? Askarrelkaa omat tähtikartat. Tähtiä voi piirtää, leikata ja liimata tai vaikkapa raaputtaa esiin väritetystä ja mustatusta kartongista. Upean tähtitaivaan saa myös tökkimällä neulalla reikiä mustaan kartonkiin. Kun kartongin kiinnittää ikkunaan, reiät ovat kuin tuikkivia tähtiä. Suunnitelkaa ihan omia tähtikuvioita tai yksinäisiä tähtiä ja antakaa niille myös nimet. Keksikää ja kirjatkaa ylös myös syy siihen, miksi tähtikuviosi tai tähtesi on juurisen niminen kuin on