Siirry sisältöön

Elokuvakoulutukset

Opettajien ja mediakasvattajien täydennyskoulutukset

Valveen elokuvakoululta on mahdollista tilata opettajien ja mediakasvattajien täydennyskoulutuksia. Lisäksi elokuvakoulu järjestää koulutuksia toiseen asteen oppilaitosten ja yliopiston mediakasvatuskursseilla. Tarvittaessa voimme räätälöidä sisällön myös useisiin muihin tarpeisiin liittyen – ota yhteyttä ja suunnitellaan juuri sinun organisaatiollesi sopiva koulutus!

Meiltä voit tilata myös koululla järjestettävän työpajan luokallesi. Työpajan järjestäminen onnistuu myös kulttuuritalo Valveella esimerksi koulun kevätretken ohjelmanumerona. Ota yhteyttä ja kerromme lisää erilaisista työpajakonsepteista. 

Ajankohtaiset opettajien täydennyskoulutukset löytyvät opettajien koulutuskalenterista (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Esimerkkejä tarjoamistamme koulutuksista:

Kuvaus- ja editointikoulutus

Tutustutaan kuvaamisen ja videoeditoinnin perusteisiin ja tehdään oma lyhyt harjoitustyö.

Animaatiokoulutus

Työpajassa tutustutaan animaation luonteeseen, valmistetaan hahmot ja lavasteet, kuvataan animaatio sekä liitetään siihen tarvittavat tehosteäänet. Animaatioita voidaan tehdä tietokoneavusteisesti tai pelkästään käyttämällä videokameraa. Animaatiotekniikoina ovat mm. vaha-animaatio ja pala-animaatio.

Kamerakynän pedagogiikkaa

Kuinka videokamera voisi olla kuin kynä? Koulutus antaa virikkeitä ja käytännön ohjeita kuinka liikkuvaa kuvaa voi käyttää oppimisen välineenä eri oppiaineissa. Äidinkielen opetuksessa oppilaat voivat oppia kirjaimia, sanaluokkia, sanoja ja yhdyssanoja kuvaamalla erilaisia kohteita. Matematiikan tunnilla geometriset muodot havainnollistuvat, kun niitä etsitään ympäristöstä ja kuvataan. Samoin opitaan kokemuksellisesti, mitä eri värit viestivät tai millaisia eri vuodenajan tunnusmerkit ovat. Kuvaamista voidaan yhdistää kaikkiin koulussa opettaviin oppiaineisiin. Kamerakynällä onnistuu havaintojen kirjoittamisen lisäksi tarinan, runon, esseen, muistilappujen, päiväkirjan ja jopa sinfonian kirjoittaminen.

Kamerakynän pedagogiikka on osa mediakasvatuksellista elokuvakasvatusta, missä metodit ovat tutkivia, toiminnallisia ja kokeilevia. Tavoitteena on oppilaiden aktiivinen ympäristön havainnointi, tiedon välittäminen, vuorovaikutus ja itseilmaisu. Pedagogiikka tukee perusopetuksen opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteita ja ilmiöoppimista. Koulutuksessa esitellään kamerakynän pedagogiikkaan liittyviä esimerkkejä, harjoituksia ja vinkkejä työskentelyn aloittamiseen.

Dokumenttielokuvan koulutus

Työpajassa tutustutaan dokumenttielokuvan lajeihin ja toteutetaan oma dokumentaarinen projekti kuvaamalla ja editoimalla.

Mainoselokuvan koulutus

Mistä näitä mainoksia oikein tulee? Valveen elokuvakoulun mainoselokuvatyöpajassa perehdytään printti- ja tv-mainoksiin.

Mobiili- ja markkinointivideokoulutus

Koulutuksessa käydään läpi Internetissä julkaistavan markkinointivideon tunnusmerkkejä mobiilivideoiden näkökulmasta (esim. älypuhelimella ja tabletilla katsotut/tuotetut videot). Millaisista videoista tulee ns. viraalivideoita, jotka saavat jopa kymmeniä miljoonia näyttökertoja. Koulutuksen aikana osallistujat suunnittelevat, kuvaavat ja editoivat pienryhmissä markkinointivideot. Videoista keskusteltaessa sivutaan eri mediakasvatuksellisia näkökulmia kriittisistä tulkintataidoista, ikärajoista ja ammattietiikasta.

Elokuva-analyysin koulutus

Perehdytys elokuva-analyysiin. Tarkastelussa ovat elokuvien lähiluku, tulkinnan teoriat ja terminologia. Päivän sisältö on seuraava: johdanto elokuva-analyysiin, elokuvan eri muodot, kuvallinen ilmaisu, leikkaus ja montaasi, mise-en-scéne elokuvassa, erilaiset analyysimenetelmät.

Oivaltavaa elokuva-analyysia

Koulutuksessa esitellään kokeilevia ja toiminnallisia harjoituksia, joissa tutustutaan mm. musiikin ja äänen vaikutukseen kerronnassa sekä myös muihin elokuvakerronnan tehokeinoihin. Harjoitukset on helppo monistaa osaksi omaa opetusta. Metodit ovat toiminnallisia, kokeilevia ja tutkivia. Koulutus antaa valmiuksia elokuvatekstien kriittiseen analyysiin sekä lisää tietoa elokuvan kielestä ja tekniikoista.

Aikamatka elokuvaan

Tutustutaan elokuvan historian ensimmäisiin vuosikymmeniin ja keskeisiin elokuvallisiin kerrontakeinoihin toiminnallisten kuvaustehtävien avulla.

Uutiskoulutus

Mikä tekee uutisesta uutisen? Kuka päättää mikä on uutisoimisen arvoista? Valveen elokuvakoulun uutistyöpajassa pohditaan näitä asioita ja tehdään uutisia lähiympäristön tapahtumista.

Musiikkivideokoulutus

Hittivideo-työpajassa tehdään musiikkivideoita luovalla ja hauskalla tavalla. Pienryhmät valitsevat oman suosikkibiisin Hittivideon musa-arkistosta ja tekevät siihen sopivan kuvituksen. Työpajan päätteeksi kaikki videot katsotaan yhdessä.

Videopensseli

Videopensseli on työväline, jonka avulla ympäristöä tutkitaan, tarkastellaan ja havainnoidaan videokameran välityksellä. Menetelmä sopii esi- ja alkuopetukseen ja sen avulla voidaan tuoda mediakasvatuksellisuutta matematiikan, kuvataiteen ja äidinkielen opetukseen. Videopensseliä voidaan soveltaa ylemmillä luokka-asteilla mm. biologian ja kielten opetukseen sekä myös suomi toisena kielenä -opetukseen.

Elokuvakasvatuksen menetelmiä ja toimintatapoja

Koulutuksessa tutustutaan käytännönläheisiin elokuvakasvatuksen metodeihin. Esillä on menetelmiä, joita Valveen elokuvakoulu on kehittänyt lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn esimerkiksi elokuvien tekemiseen, liikkuvan kuvan avulla eri aiheiden oppimiseen sekä medialukutaidon kehittämiseen liittyen. Koulutuksen pääpaino on itse tekemisessä. Koulutuksesta osallistujat saavat vinkkejä elokuvanteon eri vaiheisiin: ideointiin, kuvauksiin ja editointiin sekä siihen, miten elokuvaa voi hyödyntää mm. oppimisen välineenä. Useita koulutuksen materiaaleja ja oppeja voi siirtää suoraan omaan opetukseen. Koulutuksessa on jaossa myös painettuja menetelmäoppaita.

Tubetuksen ABC

Koulutus johdattaa osallistujat tubeilmiön perimmäisten asioiden äärelle. Mitä tubettaminen on, ja miksi tubetetaan? Millaisia eri genrejä tubevideoissa on olemassa? Entä kuka voi tubettaa? Koulutuksen vetää tubettaja Kaoru Kitsune, jolta saa myös vinkkejä tubetuksen aloittamiseen ja laitteisiin. Osallistujat pääsevät myös itse kokeilemaan videoiden tekemistä. Saadut opit voi siirtää helposti osaksi omaa opetusta.

Trikkejä, illuusioita ja optisia harhoja

Työpaja esittelee hauskan ja yksinkertaisen tavan tuottaa kuvallisia temppuja ja illuusioita. Näiden toteuttamiseen tarvitaan ainoastaan videokamera sekä hieman mielikuvitusta ja luovuutta. Työpajaan sisältyy neljä yksinkertaista optista harhaa, jotka voi liittää osaksi omaa opetusta jopa päiväkodista alkaen. Työpajan avulla voi kehittää omia mediataitoja ja laaja-alaista osaamista. Jokaiselle osallistujalle on jaossa Pieni trikkiopas elokuvataikureille -opaskirja.

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501