Elokuva – taide, kulttuuri, kieli
Elokuvan tarkastelun lähtökohdat
Elokuva-analyysillä on ollut elokuvaopetuksessa aina merkittävä osuus. Perinteisesti elokuva-analyysi on tarkoittanut katsellun elokuvan tai näytteen tarkastelua ja tulkintaa joko kirjallisesti tai suusanallisesti. Teknologian kehityksen seurauksena myös analyysin keinot ovat muuttuneet ja monipuolistuneet. Elokuvaan ja sen kerrontaan on yhä helpompi tutustua niitä itse tekemällä. Käytännönläheisten menetelmiensä johdosta elokuvakasvatuksella on nykyään paljon tarjottavana koulujen mediakasvatukselle.
Elokuvan analysoiminen tarkoittaa elokuvallisen tuotoksen tarkastelua, tulkintaa tai lukemista. Hyvin usein elokuva-analyysissä elokuva käsitetään kielenä tai kielen kaltaisena järjestelmänä. Tarkastelun seurauksena huomataan pian, että elokuvan kielessä on erilaisia sääntöjä ja konventioita, jotka toistuvat elokuvista toiseen. Vastaavasti elokuvan katsojalla on mielessään erilaisia odotuksia ja skeemoja liittyen esimerkiksi elokuvan lajityyppiin tai vaikkapa päänäyttelijän tähtikuvaan. Elokuvan katsomien on aktiivinen prosessi, jonka aikana elokuvan konventiot ja katsojan omat odotukset toimivat vuorovaikutuksessa. Prosessia voidaan kutsua medialukutaidoksi. Käytämme medialukutaitoa vastaanottaessamme tai tuottaessamme audiovisuaalisia tuotoksia eli tekstejä.
Elokuva opetuksen kohteena ja välineenä
Perinteisessä elokuvakasvatuksessa on kyse siitä, että opetuksen kohteena on elokuva – teos ja sen tekemisprosessi. Esteettisen elokuvakasvatuksen suuntaus korostaa elokuvan taideolemusta ja tekijän vahvaa kädenjälkeä. Käytettäessä elokuvallista ilmaisua ja liikkuvaa kuvaa jonkin asian tai aiheen opetuksen välineenä on kyseessä ns. mediakasvatuksellinen suuntaus. Siinä liikkuvaa kuvaa voidaan käyttää esimerkiksi kouluopetuksessa yhdistämällä sitä eri oppiaineiden opetukseen. Työskentelyn tavoitteena voi olla oppilaiden oma havainnointi, tiedon välittäminen, itseilmaisu ja kommunikaatio. Työvälineinä prosessissa ovat videokamera, elokuvallisen ilmaisun kielioppi sekä inhimillinen ajattelu/äly.
Sekä esteettisen että mediakasvatuksellisen elokuvakasvatuksen avulla opitaan elokuvamedian luonteesta ja ominaispiirteistä. Käytetäänpä sitten elokuvaa opetuksen kohteena tai välineenä, käy nopeasti selväksi, kuinka lukuisan määrän erilaisia valintoja ja päätöksiä elokuvantekijät kohtaavat työssään. Jo elokuvan pienin osa, yksi otos, voi vaatia useita päätöksiä: Mihin kamera asetetaan? Mitä kohdetta kuvataan? Miten ja miksi kohdetta kuvataan? Miten valaistus vaikuttaa kohtauksen luonteeseen ja tehostaa haluttua tunnelmaa, entä elokuvan ääni? Elokuvassa kaikilla osatekijöillä on tarkoituksensa kokonaisuuden kannalta. Sanotaankin, että elokuvantekijälle otokset ovat kuin kirjaimia ja sanoja, joita perättäin asettamalla syntyy lauseita. Elokuvan lajista ja muodosta riippuen elokuvantekijä käyttää kirjaimia ja sanoja hieman eri tavoin. Näin tekijälle muodostuu omanlaisensa kädenjälki – tai käsiala – elokuvailmaisuun. Elokuvantekijä voi käyttää elokuvan kieltä joko korostuneesti tai yrittäen häivyttää sen ikään kuin näkymättömäksi. Näkymättömän kielen seurauksena katsoja uppoutuu helpommin elokuvan maailmaan sekä samastuu henkilöihin ja tapahtumiin, käytännössä siis unohtaa katsovansa elokuvaa. Kielen korostaminen puolestaan vieraannuttaa ja tekee kerronnan ja tekniset ratkaisut näkyviksi. Tämä haastaa katsojan dialogiin teoksen ja tekijän kanssa.
Elokuva-analyysin tarkoitus ja tavoitteet
Analyysin tarkoituksena on elokuvatekstin tarkastelu, tulkinta ja lukeminen. Myös elokuvien arvottaminen taideteoksena tai kriittinen tarkasteleminen ja omaksuminen ovat hyviä syitä analysoida elokuvia. Tavoitteena elokuva-analyysille voi olla se, että halutaan oppia ymmärtämään elokuvan kieltä ja kehittää omaa medialukutaitoa. Elokuvien analysoiminen ei pilaa katselunautintoa tai tee siitä aiempaa työläämpää. Analysoinnin seurauksena elokuvien katsomisprosessista tulee aktiivisempi ja palkitsevampi. Katsojalla on käytettävissään enemmän työkaluja elokuvan katselutilanteessa, minkä seurauksena tiedostomaton ja tietoinen vuoropuhelu elokuvan kerronnan konventioiden ja katsojan omien skeemojen ja odotusten välillä on monipuolisempaa. Tuloksena on rikkaampi kokemus, joka saattaa olla myös aiempaa kriittisempi. Tämän johdosta voi tapahtua myös pientä katsomistottumusten muuttumista ja kehittymistä.
Elokuva-analyysin keinot
Jotta elokuvien tarkastelu ja niistä keskusteleminen olisi kattavaa, elokuva-analyysin tekemisessä kannattaa huomioida seuraavat keinot: terminologia, elokuvan lähiluku ja tulkinnan teoriat.
Yhteinen terminologia helpottaa elokuvan osa-alueista ja elokuvantekijän tekemistä ratkaisuista keskusteltaessa. Tällä tavoin voidaan kiinnittää huomiota mm. dramaturgiaan, kuvalliseen ilmaisuun tai tekniseen toteutukseen käyttämällä keskustelussa samoja termejä ja käsitteitä.
Elokuvien lähiluku tarkoittaa, että elokuva ikään kuin pilkotaan osiin ja tarkastelussa ovat elokuvan rakenteet ja tekniset ratkaisut – elokuvan tekstuaalisuus ja sisäinen maailma. Elokuvan kohtaus voidaan jakaa yksittäisiin otoksiin tekemällä siitä rakenneanalyysi. Siinä kohtauksen jokainen otos analysoidaan erikseen. Otoksesta merkitään ylös kuvakoko, kuvakulma, kameran liike, ääniraidan äänet, kuvassa näkyvät tapahtumat sekä otoksen kesto. Lähiluku viittaakin juuri siihen, että elokuvaa tarkastellaan lähietäisyydeltä: mistä se rakentuu ja miten se on tehty. Otos on elokuvan rakenteessa pienin yksittäinen tekijä, joten sen tarkasteleminen on hyvä lähtökohta tekstuaaliselle analyysille. Huomiota kiinnitetään teknisiin ratkaisuihin ja erilaisiin kerronnan keinoihin. Kuvakokojen ja -kulmien tarkastelun avulla voidaan myös päätellä, mitä elokuvantekijä on halunnut katsojien näkevän valkokankaalla. Ymmärtämällä näitä kerronnallisia keinoja voidaan analysoida kohtauksen tunnelmaa, tehoa ja sen motiiveja sekä merkitystä koko tarinalle.
Tulkinnan teoriat viittaavat elokuvien tarkastelussa kontekstiin eli elokuvan ulkopuoliseen maailmaan. Kontekstuaalisessa elokuvien tarkastelussa, kuten kriittisessä analyysissä tulkitaan esimerkiksi tekijöiden motiiveja ja elokuvan sanomaa. Kriittisen analyysin tavoitteena on tarkastella, mitä elokuvan tarinan ja myös koko teoksen ”takaa löytyy”. Tällaisen analyysimenetelmän apuvälineinä käytetään kriittisiä kysymyksiä elokuvan eri tarkoitusperistä: miksi katsotaan, mitä katsotaan (lajityyppi), miten elokuva on tehty (tekniikka), mitä elokuvalla halutaan sanoa (sanoma), kenelle se on tehty (kohderyhmä) – nämä ovat esimerkkejä kysymyksistä, joiden avulla voidaan kehittää elokuvien ja muiden mediatekstien tulkintapoja.
Yhdistämällä edellä mainittuja tekstuaalisen- ja kontekstuaalisen analyysin keinoja saadaan aikaiseksi kattava elokuva-analyysi. Niihin voidaan liittää useita perinteisiä analyysin keinoja, kuten klassisen draaman mallin, lajityyppien, henkilöhahmojen ja sankarin matkan analyysia. Analyysin seurauksena opitaan ymmärtämään ja arvostamaan elokuvaa taideteoksena: se on tekijän tietoisista ratkaisuista koostuvaa tunteiden ilmentymää. Lisäksi elokuvien joukosta voidaan erottaa erilaisia tyylejä ja tapoja kuvata, valaista ja leikata. Erityyppisten elokuvien katsominen kehittää katsojan vastaanottokykyä sekä kykyä tulkita erilaisia tapoja esittää asioita elokuvakerronnan keinoin.
Elokuvan kieleen on mahdollista saada konkreettisempi kosketus kokeilemalla elokuvien tekemistä itse, jolloin elokuvakerronnan keinot tulevat tutuiksi omakohtaisen kokemuksen ja itseilmaisun kautta. Kun elokuva tehdään itse, ei elokuvantekijän tekemiä päätöksiä nähdä valmiina valkokankaalla vaan ne joudutaan tekemään itse: Mihin minä asettaisin kameran? Mitä minä haluan tällä kuvalla kertoa? Kun omaa vähäistäkin kokemusta elokuvallisen tuotoksen kuvaamisesta ja editoimisesta, elokuvien analysoimisesta tulee, mikäli mahdollista, entistä monipuolisempaa ja katsomisprosessista palkitsevampaa.
