Siirry sisältöön

Kerronnan tyyli

Elokuvantekijä voi pyrkiä realistisen ja läpinäkyvän kerronnan sijaan kohti persoonallista ilmaisua. Tällöin ilmaisulle on ominaista tyylikeskeisyys ja elokuvallisen kielen korostaminen. Tyylikeskeinen kerronta voi olla kertovaa vaikka elokuvallisten keinojen käyttö voi siinä olla yhtä merkittävässä asemassa kuin tarina. Kun kyseessä on ei-kertova tyylikeskeinen elokuva, voidaan elokuvaa kutsua avant-gardeksi. Valitsemansa tyylin perusteella elokuvantekijä siirtää ajatuksiaan ja mielikuviaan elokuvalliseen muotoon. Katsoja joutuu hahmottamaan asioita abstraktisti, jolloin kyse on enemmänkin havainnoimisesta kuin ymmärtämisestä.

ESIMERKKIELOKUVA
Valoa

Tehtävät

1. Millä tavoin elokuvallinen kieli näkyy esimerkkielokuvassa?

2. Mitkä kohdat tai ratkaisut esimerkkielokuvassa tuovat kieltä korostuneesti esille?

3. Miksi elokuvantekijä on valinnut tällaisen ilmaisutavan?

4. Tukevatko tekijän valinnat lopputulosta?

5. Olisiko saman elokuvan voinut tehdä niin, että tekniikka ja kieli olisivat olleet katsojalle näkymättömiä?

6. Kirjoita runo elokuvaan Valoa

 

<< Palaa takaisin Elokuva-analyysi – sisällysluettelo

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501