Siirry sisältöön

Elokuvareitti tukee perusopetuksen laaja-alaisia osaamiskokonaisuuksia

Elokuvareitin sisällöt liittyvät muun muassa seuraaviin laaja-alaisiin osaamiskokonaisuuksiin (POPS 2014).

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelun ja oppimisen taidot luovat perustaa muun osaamisen kehittymiselle. Elokuvakasvatus antaa työkaluja tiedon tulkintaan ja tuottamiseen medioituneessa, audiovisuaalisessa kulttuurissamme ja vahvistaa oppijan omaa toimijuutta. Elokuvallisessa ilmaisussa korostuu luovuus, taiteelliset ja toiminnalliset työtavat ja yhdessä tekeminen. Monet oppijat löytävät audiovisuaalisesta työskentelystä ja oppimisesta vahvuuksia, jotka kirjalliseen työskentelyyn nojaavassa opetuksessa eivät pääse nousemaan esiin. Elokuvallinen ilmaisu on myös vaihtoehtojen punnitsemista, valintojen tekoa ja ongelmanratkaisua. Harjoitustöihin sisältyy luontevasti tavoitteiden asettaminen, edistymisen arviointi ja teknologian hyödyntäminen.

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)

Useita taiteenlajeja (kuvataide, kirjallisuus, draama, musiikki, ääni- ja mediataide) yhdistävä elokuva on ikkuna erilaisiin kulttuureihin ja aikakausiin, niin omiin kulttuureihimme kuin kaukaisempiin. Elokuva tekee näkyväksi kulttuurisia piirteitä, niiden merkityksiä ja voi auttaa ymmärtämään niitä. Elokuva ja media paitsi kuvastavat maailmaa, myös muokkaavat todellisuuttamme ja vaikuttavat näkemyksiimme. Elokuva on osa kulttuuriperintöämme. Siihen viitataan usein 1900-luvun merkittävimpänä taidemuotona. Oppijaa ohjataan taiteen, kulttuurin ja kulttuuriperinnön tuntemiseen, sen merkitysten ja arvon ymmärtämiseen, sen tulkitsemiseen, kokemiseen, myös sen itse luomiseen ja siitä nauttimiseen. Elokuvallinen ilmaisu on kieli: vuorovaikutuksen ja ilmaisun väline. Sen osaaminen tukee oppijan kehitystä, sosiaalisten taitojen, itsensä ilmaisemisen ja esiintymisen kehittymistä.

Monilukutaito (L4)

Monilukutaito perustuu laaja-alaiseen käsitykseen tekstistä. Monilukutaito on erilaisten tekstien (sanallisten, kuvallisten, auditiivisten jne.) tulkinnan, muokkaamisen, tuottamisen ja arvottamisen taitoja. Monilukutaitoa kehitetään arkikielestä kohti eri tiedonalojen ja esitystapojen hallintaa, mikä edellyttää rikasta tekstiympäristöä ja monimediaista oppimisympäristöä. Elokuvallinen ilmaisu yhdistää tehokkaasti ja elämyksellisesti erilaisia tekstimuotoja. Elokuvallisten harjoitusten avulla opitaan tulkitsemaan ympäröivän maailman audiovisuaalisia viestejä ja osallistumaan ja vaikuttamaan kuvaa, ääntä ja sanallista viestintää käyttäen ja teknologiaa hyödyntäen.

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)

TVT-taidot ovat tärkeitä kansalais- ja työelämätaitoja. Niitä harjoitellaan oppijoiden omaa aktiivisuutta ja luovuutta sekä yhdessä tekemistä ja iloa tukien. Elokuvallisissa harjoituksissa opitaan teknologian hyödyntämistä luovalla ja elämyksellisellä tavalla. Elokuvakasvatus tukee kriittistä ja analyyttistä ajattelua ja teknologian turvallista käyttöä. Yhdessä toimien sekä katsojat - elokuvallisten viestien vastaanottajat - huomioiden opitaan tärkeitä vuorovaikutustaitoja ja opitaan tekemään omat ajatukset sekä ideat näkyviksi.

Palaa Elokuvareitin pääsivulle

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501