Lapset ja nuoret tekijöinä
Oulun lastenkulttuurikeskuksen harrastusryhmissä lapset ja nuoret ovat taiteen tekijöitä, ja heidän taideteoksiaan julkaistaan eri kanavissa.
Elokuvakoululla on oma Youtube-kanava, ja kerhoissa vuosittain valmistuvia lukuisia leffoja on esitetty valkokankailla eri puolella Suomea sekä maailmalla jokaisessa maanosassa Etelänapamannerta lukuunottamatta.
Sanataidekoulun harrastajien vuoden päättää keväisin julkaistava runollinen yhteistekstikokoelma, jossa on mukana kaikenikäisten kirjoittajien tekstejä. Lastenkulttuurikeskuksella on lisäksi oma sanataideblogi SANOJA, jossa julkaistaan myös lasten ja nuorten kirjoituksia.
Tutustu sisältöihin tämän sivun alisivuilla!