Lukemisen supervoimaa
Lukemisen supervoimaa -hanke (2023–2024) innostaa lapsia ja nuoria lukemaan ja tukee heidän lukutaitonsa kehittymistä.
Lukemisen supervoimaa -hankkeessa on kaksi toimintalinjaa: rakentaa Oulu 2026 -kulttuuripääkaupungin toiminta-alueelle elävä lukutaitoverkosto, joka laatii alueen kunnille yhteisen lukutaitostrategian ja toimintasuunnitelman sen toteuttamiseksi, sekä levittää Lukulumoa ja kirjavimmaa -hankkeen (OKM 2020–2022) aikana luotu, lukemaan innostava pedagogiikka kaikkiin hankkeen kuntiin. Sanataideopettajat kouluttavat kuntien alkuopettajia, tuovat elämyksellistä kirjallisuuspedagogiikkaa alkuopetusikäisille lapsille ja demonstroivat samalla toimintamallia luokkien omille opettajille.
Lukemisen supervoimaa -hanketta koordinoidaan Oulun lastenkulttuurikeskuksesta. Vastuuhenkilöinä hankkeessa toimivat lastenkulttuuripäällikkö Katri Tenetz (työvapaalla 12/2023–12/2024) sekä sanataiteen vastuuopettajat, taiteelliset johtajat Anna Anttonen ja Kati Inkala. Lisäksi hankkeessa ovat työskennelleet sanataideopettajat Anna-Leena Jurkkala ja Ainokaisa Veteläinen sekä koordinaattori Tiina Paaso. (Linkit avautuvat yhteystietoihin.) Hanketta rahoittaa Opetushallituksen Lukuliike.
Lukutaitotiimi
Lukutaitotiimi kokoaa yhteen alueen lukutaitoammattilaiset ja tiivistää kuntien välistä lukutaitoyhteistyötä. Yhteistyön avulla tunnistetaan alueen kuntien erilaiset tarpeet, kunkin kunnan erityisosaaminen ja toisaalta myös kehityskohteet lukutaidon tukemisessa. Tiimi mahdollistaa osaamisen jakamista sekä yhteiskehittämistä.
Vuonna 2023 tiimityö käynnistettiin viiden kunnan verkostona. Oulun lisäksi mukana ovat Ii, Liminka, Tyrnävä ja Raahe. Tavoitteena on saada asteittain mukaan kaikki kulttuuripääkaupunkivuoden toteuttamiseen sitoutuneet kunnat pohjoisessa Suomessa.
Sanataidetyö kuntaverkostossa
Syksyllä 2023 hankkeen sanataideopettajat Ainokaisa Veteläinen ja Anna-Leena Jurkkala jalkautuivat kumppanikuntien alkuopetusluokkiin. Sanataideopettaja on tuonut kirjallisuuslähtöisen sanataidekasvatuksen sisällöt osaksi lasten arkea koulupäivän aikana. Luokan oma opettaja on osallistunut toimintaan: tavoitteena on ollut yhteistyössä sanataideopettajien kanssa vahvistaa sekä löytää uusia kirjallisuus- ja sanataidepedagogisia työtapoja, jotka sopivat koulun ja oman luokan toimintakulttuuriin. Jokaisessa verkostoon kuuluvassa kunnassa järjestetään lisäksi koulutusiltapäivä alkuopettajille sekä kirjastoammattilaisille.