Kulttuuritalo Valveen toimintakertomus 2020 on julkaistu!
Toimintakertomukseen on koottu poikkeukselliseksi kääntyneen vuoden 2020 muistoja ja tarinoita. Artikkeleissa luodaan katsaus vuosi sitten perustettuun ValveLiveen, kuullaan Oulun ylioppilasteatterin kokemuksia vuoden varrelta, perehdytään Kaupunginosataiteilija- ja Kirjat eläviksi kouluissa -hankkeisiin, tutustutaan kulttuurihyvinvointisuunnitelmatyöhön sekä Koulujen elokuvaviikon ennätysvuoden tunnelmiin.
”Valveella, kuten kaikkialla muuallakin, koronaepidemia muutti ja mullisti lähes koko vuoden toiminnan. Maaliskuun kuluessa valtaosa väestä siirtyi etätöihin, ja tavanomaisesta, vilkkaasta esityskeväästä tuli toisenlainen. – Eikä sitten kuitenkaan ihan toisenlainen”, kulttuuritalon johtaja ja kulttuuripalvelupäällikkö Arja Huotari muistelee pääkirjoituksessa.
Vuosi ei ollut helppo, ja se toi mukanaan monia muutoksia – mutta niin myös uusia aluevaltauksia:
”Muuttuvat ohjeistukset ja rajoitukset aiheuttivat monta kertaa haasteita toiminnan järjestämiseen. Valveellakin näimme, miten ensi-ilta peruuntuu siinä vaiheessa, kun tuotantoryhmä on jo kulisseissa odottamassa, tai miten valmis festivaaliesite vedetään viime hetkellä pois painosta. Virtuaalinen kulttuuriohjelma tavoitti kuitenkin yleisöä laajasti – myös kaukana kotikaupunkimme ulkopuolella. Uudenlainen vuosi toi siis varmasti mukanaan uusia ystäviä. Ja tietysti virtuaalituotannot olivat myös opettamassa uutta ja vauhdittamassa omaa kehittämistyötämme.”
Avaa tästä kulttuuritalo Valveen toimintakertomus 2020 >>
Toimintakertomukset-sivultamme löydät myös aiempien vuosien toimintakertomukset.