Koulujen elokuvaviikon ennätysvuosi
Myös valtakunnallinen Koulujen elokuvaviikko oli uuden edessä vuonna 2020. Lue lisää Valveen toimintakertomuksen jutusta!
Artikkeli on osa kulttuuritalo Valveen toimintakertomusta 2020, joka julkaistiin 8.4.2021.
Tutustu toimintakertomukseen >>
Miten järjestää valtakunnallinen kouluille suunnattu teemaviikko poikkeusoloissa? Miten tarjota kouluopetukseen sisältöjä, kun oppilaat opiskelevat yksin kotona? Koulujen elokuvaviikko -hanke oli poikkeusvuotena uuden äärellä, mutta selviytyi siitä hyvin.
Kulttuuritalo Valveella Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu toimii vastuuorganisaationa valtakunnallisessa elokuvakasvatuksen teemaviikossa, Koulujen elokuvaviikossa. Elokuvaviikon sivusto toimii myös elokuvan pedagogisena verkko-oppimisympäristönä
ympäri vuoden. Viikkoon osallistuminen ei näin ole sidottu aikaan tai paikkaan. Teemaviikon kunnianhimoisena tavoitteena on tuoda elokuvataide, -kulttuuri sekä elokuvan kieli tutuksi kaikille lapsille ja nuorille Suomessa. Elokuvaviikkoon osallistutaan kouluissa oman opettajan johdolla ja osallistuminen on maksutonta. Toiminta on vakiintunut osaksi useiden koulujen toimintasuunnitelmia ja kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmia.
Selviytymismoodi päälle
Kulttuuritalo Valve ja samalla koko Suomi sulkeutui perjantaina 13.3.2020. Siitä eteenpäin valtakunnallista elokuvakasvatuksen teemaviikkoa tuotettiin kotoa käsin. Tunnelma oli meille elokuvakulttuurin parissa töitä tekeville tuttu maailmanloppu- ja zombielokuvista – ehkä siksi meidän oli helppo käynnistää nopeasti selviytymismoodi.
Meillä heräsi huoli etäopetukseen siirtyneistä koululaisista ja opettajista, joiden piti ennätysvauhtia ottaa haltuun uusi tapa käydä koulua. Mietimme, miten voisimme omalta osaltamme auttaa. Meillä oli paljon valmiina: kouluille tuttu valtakunnallinen Koulujen elokuvaviikko -konsepti ja verkkosivusto, valmiit viestintäkanavat, tehtäviä ja osaamista. Päätimme tuottaa nopeasti uuden osion elokuvaviikon sivuille: Elokuvakasvatuksen kotitehtävät. Lopputuloksena keväällä 2020 lapset ja nuoret ympäri Suomen kuvasivat videokameralla kevään merkkejä, askartelivat unelmien pelihahmoja ja illuusioleluja, katsoivat lasten tekemiä lyhytelokuvia ja tekivät mielikuvitusmatkoja avaruuteen. Tuotimme tehtäviin myös videotutoriaaleja. Tehtäväkokonaisuus ja lyhytelokuvat keräsivät kevään aikana tuhansia käyttäjiä ja katsojia – niitä hyödynnettiin myös harrastusmielessä.
Teemaviikon paras vuosi
Koulujen elokuvaviikkoa vietettiin rankan kevään jälkeen onnistuneesti syksyllä 28.9.–4.10.2020. Saamissamme palautteissa iloittiin siitä, että koululuokissa ja etäopetuksessa ympäri Suomen voitiin kokea laadukkaita elokuvaelämyksiä samaan aikaan, kun monet elokuvateatterit ja kulttuuritalot olivat kiinni tai niissä ei kouluajalla saanut vierailla. Toimin tamme, joka oli jo valmiiksi ollut verkon kautta tapahtuvaa, palveli erinomaisesti, tasa-arvoisesti ja aidosti lapsia ja nuoria ympäri Suomen.
Laskimme, että vähintään 67 % kaikista Suomen perusasteen kouluista osallistui viikkoon. Lapsia ja nuoria toimintamme tavoitti vuoden aikana peräti 225 000. Kurjassa koronan mullistamassa tilanteessa, jossa moni kulttuurialan toimija oli tiukilla, teemaviikkomme puhkesikin kukkaan. Tilanne oli meille elokuvakulttuurin parissa töitä tekeville tuttu kaikista niistä elokuvista, joissa on onnellinen loppu.
Jutun on kirjoittanut elokuvaviikon koordinaattori Minea Taivalaho.
Koulujen elokuvaviikon sivusto >>
Kuva: Juuso Haarala