Kenen luonto? -näyttely Valveella 4.9.–3.10.
Maamme kautta aikain laajin luontoa käsittelevä valokuvahanke Kenen luonto? tuo luontokuvaajat ja valokuvataiteilijat ensimmäistä kertaa yhteen valtakunnallisesti kiertävään näyttelyyn. Näyttelyssä nähdään monimuotoisia luontotulkintoja alan huippunimiltä sekä nousussa olevilta lupauksilta. Kenen luonto? -näyttely on esillä Pohjoisessa valokuvakeskuksessa ja Valvegalleriassa 4.9.–3.10.2021.
Valtakunnallinen Kenen luonto? -hanke yhdistää valokuvataiteilijoita ja luontokuvaajia, tieteentekijöitä sekä kaikkia luonnosta kiinnostuneita pohtimaan yhdessä uutta luontokuvaa sekä sen roolia yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä. Taiteen edistämiskeskuksen koordinoima hanke kiertää valokuvakeskuksissa eri puolilla Suomea vuonna 2021.
Ajatuksena on synnyttää ja kiihdyttää positiivisia reaktioita sekä muutosta kohti kestävämpää kehitystä. Hanke puhuu luonnon puolesta, nostaa esiin huippuosaamista ja rakentaa uudenlaisia toiminta-alustoja ammattilaisille ja harrastajille. Keskeisinä teemoina ovat muutos, mukautuminen ja toivo.
Näyttelyyn valitut tekijät ovat Lauri Eriksson, Mika Honkalinna, Nina Huisman, Juho Jäppinen, Sanna Kannisto, Jaakko Kahilaniemi, Sami Karjalainen, Veera Konsti, Laura Konttinen, Ritva Kovalainen, Harri Larjosto, Lasse Lecklin, Ulla-Mari Lindström, Esko Männikkö, Anna Niskanen, Tuula Närhinen, Riitta Päiväläinen, Antti-Jussi Rantala, Perttu Saksa, Juha Taskinen, Noora-Maija Tokee ja Markus Varesvuo.