Siirry sisältöön
14.10.2021

Oulu – Lastenmusiikin pääkaupunki 2021

Oulu on lastenmusiikin pääkaupunki vuonna 2021. Kuluvana vuonna on muun muassa perustettu lastenmusiikin verkosto ja järjestetty kymmeniä konsertteja Oulun kouluihin kolmen oululaisen lastenmusiikkiyhtyeen sekä Oulu Sinfonian voimin. Meneillään on myös Musiikki tekee hyvää -haaste lapsiryhmille!

Lastenmusiikkipääkaupungin tittelin myöntää Lastenmusiikki ry vuodeksi kerrallaan. Palkitsemisperusteiksi mainittiin Oulun pitkä ja vahva lastenmusiikkiperinne. Titteli haastaa Oulun kaupungin mahdollistamaan lastenmusiikin tekemisen ja esittämisen erityisesti juhlavuoden aikana, mutta myös pitkäjänteisesti sen jälkeen. Oulun kaupunki tukee toimintaa työllistämällä musiikin ja erityisesti lastenmusiikin ammattilaisia. Leimallista vuonna 2021 on ollut musiikkielämysten varmistaminen koronarajoitusten mukaisesti.

Juhlavuoden innostamana vuoden 2021 alusta perustettiin avoin Oulun lastenmusiikin verkosto, johon saatiin mukaan oululaisia lastenmuusikoita, musiikinopettajia, Oulun yliopiston musiikkikasvattajia sekä kulttuuri- ja opetusalan ammattilaisia. Tapaamisissa kartoitettiin alan haasteita ja ideoitiin yhteistyötä ja mm. koulukonserttikiertuetta. Verkoston työrukkanen, korkeakouluharjoittelija Valtteri Huovinen kokoaa tarpeista aineiston, jota hyödynnetään toimialan kehittämistyössä. 

"Olen kokenut alan toimijaverkoston kanssa tehdyn yhteiskehittämisen erittäin arvokkaaksi ja siitä on tullut jo nyt paljon positiivista palautetta. Dialogi eri toimijoiden välillä on lisännyt yhteistä ymmärrystä tarjonnut näkymiä siihen minkälainen rooli kaupungilla tulisi olla lastenmusiikkialan kehittämisessä ja työmahdollisuuksien lisäämisessä."
Lastenkulttuuripäällikkö Katri Tenetz 

Lastenmusiikkiyhtyeet koulukiertueella laajasti koko Oulun alueella

Syksyn 2021 aikana järjestetään yhteensä 44 konserttia, jotka toteutetaan kolmen oululaisen lastenmusiikkiyhtyeen sekä Oulu Sinfonian voimin eri kouluilla. Konsertit ovat osa Oulun kaupungin opetussuunnitelmaa ja kohderyhmänä on pääasiallisesti 1.–3.-luokkalaisia. Lastenmusiikkiorkestereiden 40 minuutin mittaisissa konserteissa musisoivat Soiva Siili Duo, Liikkuva laulureppu tai Pentti Punkin Syntymäpäivät. Näitä konsertteja järjestetään kolmellakymmenellä koululla.

”Puolet keikoista on tällä hetkellä tehty ja todella mahtava fiilis. Oppilaat ovat kuunnelleet hyvin laulujen tarinoita muun muassa kiusaamisesta ja erilaisuudesta.”
Lastenmuusikko

”Tämä on lapsillekin uudenlainen tilanne, kun pitkästä aikaa tulee vierailijoita kouluun.”
Opettaja, Myllyojan koulu

Oulu Sinfonia konsertoi kouluilla

Suomen pohjoisin sinfoniaorkesteri Oulu Sinfonia järjesti syyskauden alussa yhteensä 14 koulukonserttia. Juonnetuissa, puolen tunnin mittaisissa konserteissa oppilaat saivat tutustua muusikoiden käyttämiin instrumentteihin. Kouluja kiersivät Oulu Sinfonian pienryhmät, kaksi puhallinkvintettiä ja kaksi jousikvintettiä, jotka soittivat kokoonpanoille sovitettuja kappaleita.

”Ne kertoi mitä soittimia ne soitti ja niistä lähti ihan tavallinen ääni.”
Poika 7 vuotta, Kaakkurin koulu

”Mukava huomata kuinka lapset ja Sinfonian muusikot ovat innoissaan näistä konserteista. Lapsilta saatu palaute on ollut välitöntä. Tärkeää toimintaa kulttuurikasvatuksen näkökulmasta.” 
Muusikko, Oulu Sinfonia

Juhlavuosi jatkuu Konsertti joka kouluun -mallin parissa, jolloin konsertin saavat oululaiset kutosluokkalaiset. Tämän vuosittaisen kokonaisuuden Oululle mahdollistaa Konserttikeskus ry.

Musiikki tekee hyvää -haaste lapsiryhmille

Lastenmusiikkia arjen kasvatustyössä käyttävät, niin opettajat, oppilaat kuin opiskelijat, haastetaan musiikkimyönteiselle tielle lastenmusiikin juhlavuonna:

  1. VALITSE YLEISÖ: Miettikää luokan tai ryhmän kanssa, kenelle musisointinne voisi tehdä hyvää.
  2. VALITSE MUSIIKKIKAPPALE: Mikä laulu tai kappale sopisi tähän tarkoitukseen?
  3. YLLÄTÄ YLEISÖ JA JAA MUSIIKKITERVEHDYS SOMESSA: Kuvatkaa ja lähettäkää esitys vaikkapa videotervehdyksen muodossa valitsemallenne kohteelle. Tai esittäkää laulu kohderyhmällenne livenä koronaturvallisuus huomioiden.

Voitte myös jakaa videon esim. koulun tai päiväkodin sometilillä käyttäen hashtageja
#musiikkitekeehyvää
#oululastenmusiikkipaakaupunki2021

Info koulukonsertin lastenmusiikkiyhtyeistä

Lastenmusiikin valtionpalkinnon saanut oululainen Soiva Siili on pitkän uransa aikana soittanut itsensä suomalaisten lasten ja aikuisten sydämiin. Yhtyeen sanoituksissa on oivaltavaa tarinankerrontaa, ja musiikki synnyttää kuulijassa iloa ja kaihoa.

Pentti Punkin Syntymäpäivät on energinen oululainen lastenmusiikkitrio, jonka useat rockia, jazzia, ja kansanmusiikkia sekoittelevat laulut ovat syntyneet yhdessä lasten kanssa. Yhtye palkittiin vuoden tulokkaana 2020 järjestetyssä valtakunnallisessa Jellonagaalassa.

Liikkuva Laulureppu on oululainen lastenmusiikkiyhtye, joka esiintymiset tempaavat yleisön mukaansa osallistavan ja eläväisen esiintymisen kautta. Yhtye on ehtinyt julkaista jo viisi pitkäsoittoa, joista tuorein Haaveiden maa julkaistiin vuonna 2019.

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501