Siirry sisältöön
19.11.2021

Sekä Arja Huotarille että Johanna Tuukkaselle valtakunnallista tunnustusta kulttuurityöstään

Arja Huotarille on tänään Helsingissä myönnetty ammattijärjestö TAKU:n Taide- ja kulttuurialan asiantuntija -kunniamaininta. Johanna Tuukkanen palkittiin tänään Kuopion kaupungin kultaisella kunniamerkillä. Huotarin 40-vuotinen ura Oulun kaupungin kulttuuripalveluissa päättyy eläköitymiseen tammikuussa 2022. Johanna Tuukkanen aloitti kulttuuripalvelupäällikkönä ja kulttuuritalo Valveen johtajana viime kuussa.

Kuopion kaupungin kultainen kunniamerkki myönnettiin Johanna Tuukkaselle tunnustuksena kulttuurikentän ja Kuopion hyväksi tehdystä työstä ANTI – Contemparary Art Festivalin perustajana, festivaalin taiteellisena johtajana ja vastaavana tuottajana.
Linkki Kuopion kaupungin uutiseen >>

Vuoden 2021 taide- ja kulttuurialan asiantuntijana palkittavasta Arja Huotarista mainitaan palkintoperusteissa näin:
"Oulun kaupungissa on tehty hyvää työtä kulttuurin saavutettavuuden eteen kymmeniä vuosia. Kulttuurin kolmannen sektorin kenttä on kasvanut, ammattimaistunut ja yhteistyö monipuolistunut. Oulussa ollaan tartuttu uusiin tilaisuuksiin, käynnistetty alan eri verkostoja, festivaaleja, elokuvakoulua ja kulttuuritalo Valve. Kaikkien näiden keskiöstä on löytynyt vuosien varrella Arja Huotari, aikaansaava viranhaltija ja pidetty esihenkilö."
Linkki TAKU:n uutiseen >>

Kulttuuritalo Valve ja Valveen väki onnittelevat molempia mitä suurimmalla ylpeydellä!

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501