Pelimannityttöbändi Enkel esiintyy Hiukkavaaran Kulttuurikasarmilla 4.12.
Hiukkavaarassa päästään jälleen kuulemaan kansanmusiikkia, kun Enkel saapuu esiintymään Kulttuurikasarmille 4.12. klo 19.
Enkel on perinnettä kunnioittava ja muita kumartelematon pelimannityttöbändi, jonka ohjelmisto koostuu hittikappaleista aina 1800-luvulta 2020-luvulle asti. Yhtye käyttää ennakkoluulottomasti hyväkseen epätavallisen instrumentaationsa (kaksi 2,5-rivistä haitaria, kantele, viulu) kaikkia mahdollisuuksia ja viimeistelee sointinsa milloin kauniisti yhteen soivalla ja milloin tarkoituksenmukaisesti dissonoivalla laulullaan. Musiikillisesti teemat vaihtelevat heinälatoromantiikasta sanattomiin ja sanallisiin rakkauslauluihin sekä riipivästä ikävästä hikiseen hiihtokilpaan.
Enkel on tehnyt kaksi levyä: toinen albumi We Are ENKEL julkaistiin toukokuussa 2018 Viron-kiertueella ja esikoislevy, Kansanmusiikki-instituutin julkaisema Pappilan hääyö ilmestyi vuonna 2016. Molemmat albumit on valittu Vuoden kansanmusiikkilevyksi. Yhtye on esiintynyt laajasti Suomessa sekä Pohjoismaissa ja edustanut Suomea Euroradio-festivaaleilla Viljandissa vuonna 2016.
AVI:n määräysten ja Oulun kaupungin linjausten mukaisesti konsertissa on käytössä koronapassi. Koronapassia edellytetään kaikilta 16-vuotiailta tai sitä vanhemmilta osallistujilta.
Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjan konsertti järjestetään Hiukkavaaran Kulttuurikasarmilla lauantaina 4.12. klo 19 yhteistyössä Oulun kaupungin alueellisten kulttuuripalveluiden kanssa.
Kansanmusiikkiliiton kiertue
ENKEL
La 4.12. klo 19
Kulttuurikasarmi Hiukkavaara (Hiukanpiha 9)
Liput 20/11/8 € Jazz-20 ry:n jäsenet 11 €. Ticketmaster Suomi kautta maan. Hinnat sisältävät käsittelykulut. Ilman käsittelykuluja Valveen lippumyymälä. Konserttiin käy Kaikukortti, paikkoja on rajoitettu määrä.
Osta lippusi Ticketmaster.fi -sivustolta >>
Tutustu Jazz&Etno -kiertueen ohjelmistoon Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilla >>
Leija Lautamaja | 2,5-rivinen haitari, laulu
Miia Palomäki | 2,5-rivinen haitari, laulu
Maija Pokela | kantele, laulu
Iida Savolainen | alttoviulu, laulu
Yhteistyössä:
Oulun kaupungin alueelliset kulttuuripalvelut
Suomen Kansanmusiikkiliitto