Oulun Elokuvakeskuksen kirjaston kattava kokoelma osaksi OUTI-tietokantaa
Oulun Elokuvakeskuksen tiloista kulttuuritalo Valveen toisesta kerroksesta löytyy yksi maan laajimmista elokuva-alan erikoiskirjastoista ja -arkistoista. Kirjaston tiloja on uudistettu vuodenvaihteessa, ja kokoelmat ovat siirtymässä myös yleiseen kirjastotietokantaan.
– Kokoelmassa on vajaa 7500 nidettä ja kirjastoon tilataan 45 aikakausjulkaisua. Meiltä löytyy myös muita kausijulkaisuja sekä tuhansia kuoria ja nimekkeitä kattava lehtileikkeiden ja elokuvajulisteiden arkisto, kertoo kirjastonhoitaja Kai Penttilä.
– Aineisto on lainattavissa käsikirjasto-osastoa, lehtileikkeitä ja kuluvan vuoden lehtiä lukuun ottamatta.
Uutta on myös se, että kirjaston koko aineistoa voi jatkossa tarkastella yleisen OUTI-kirjastotietokannan kautta sekä lainata OUTI-kirjastokortilla. Jo nyt kirjaston järjestelmästä löytyy noin puolet aineistosta.
Kokonaisuudessaan tietokantoihin voi tutustua paikan päällä. Elokuvakeskuksen kirjasto on kenen tahansa käytettävissä ja avoinna normaalisti arkipäivisin klo 9–17. Laina-aika on neljä viikkoa, ja OUTI-lainat voi palauttaa myös muihin Oulun kaupungin kirjastoihin.
Oulun Elokuvakeskuksen kirjastoa ja arkistoa koskevissa asioissa neuvoo kirjastonhoitaja Kai Penttilä (p. 040 5219 183 / etunimi.sukunimi@oufilmcenter.fi).
Oulun Elokuvakeskuksessa toimii yksi maan kattavimmista elokuva-alan kirjastoista.
Uudistusten myötä materiaali on lainattavissa aiempaa helpommin. KUVA: Juuso Haarala