Laadukasta lastenkulttuuria jo 15 vuoden ajan – viime vuonna yli miljoona osallistujaa
TIEDOTE, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto & kulttuuritalo Valve
7.3.2018
Suomen lastenkulttuurikeskukset ovat tuoneet kulttuuria lasten ja nuorten arkeen jo 15 vuoden ajan. Keskukset ovat tuottaneet kymmeniätuhansia työpajoja ja tuhansia näyttelyitä, esityksiä ja kulttuuritapahtumia lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Työtä tehdään myös Oulussa ja kulttuuritalo Valveella.
Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2003 perustama, Taikalamppuna tunnettu lastenkulttuurikeskusten yhteistyöverkosto on 15 vuoden aikana kehittynyt Suomen lastenkulttuurikeskusten liitoksi. Liitto perustettiin 2015, ja siihen kuuluu nykyisin 27 keskusta ympäri Suomen. Toiminta kattaa yli puolet maan kunnista. Liitossa on käynnistetty monenlaista toimintaa ja kehittämishankkeita, joista mittavin on syksyllä 2017 alkanut kolmevuotinen Taidetestaajat. Sen myötä Suomen kasiluokkalaiset tekivät vuonna 2017 yli 81 000 vierailua erilaisten taide-elämysten äärelle.
Lastenkulttuurikeskukset tuovat taiteen keinoin tapahtuvaa kasvatusta mahdollisimman monen lapsen ja nuoren arkeen. Vuonna 2017 keskusten toimintaan osallistuttiin noin 1 195 000 kertaa. Yli puolet (62 %) toiminnasta oli koulu- tai päiväkotipäivän aikana tapahtuvaa kulttuurikasvatusta. Eri taiteenalojen työpajat, taidelaitosretket, konsertit, teatteri-, tanssi- ja sirkusesitykset ja taiteilijavierailut ovat jo osa monen koulun arkea. Lastenkulttuuri tavoitti koulu- ja päiväkotipäivän aikana tai koulussa järjestettävänä kerhotoimintana viime vuonna yhteensä noin 377 000 lasta ja nuorta. Yleisintä toimintaa keskuksissa ovat eri taiteenalojen työpajat ja esitykset. Työpajoja järjestettiin viime vuonna noin 10 000 ja esityksiä noin 2500.
Tuoreiden tilastojen mukaan noin 80 % lastenkulttuurikeskusten toiminnasta oli vuonna 2017 sisällöllisesti ja fyysisesti esteetöntä. Myös erilaiset etniset taustat ja kieliryhmät otetaan toiminnan suunnittelussa huomioon. Yli puolet lastenkulttuurikeskuksista tarjoaa lapsille sisältöjä kaksi- tai useampikielisenä.
Oulussa lastenkulttuurikeskus sijaitsee kulttuuritalo Valveella. Valveen lastenkulttuuritoiminta ulottuu koko Oulun alueelle ja monet tuotannot tavoittavat lapsia ympäri Suomen. Keskuksen pedagoginen osaaminen on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Uusia kontakteja on vuoden 2017 aikana syntynyt mm. Etelä-Koreaan ja Arabiemiraatteihin.
Oulu on julistautunut yhdessä alueen toimijoiden kanssa lasten kulttuurikaupungiksi ja satsannut erityisesti kulttuuritapahtumien ja -palveluiden yhteisviestintään: tämän myötä Oulu lupaa laadukasta lastenkulttuuria jokaiseen viikonloppuun.
Osana lastenkulttuurikeskuksen toimintaa Valveen elokuvakoulu on viime vuonna edistänyt erityisesti perusopetuksessa tapahtuvaa elokuvakasvatusta valtakunnallisen Koulujen elokuvaviikko -verkkopalvelun ja kampanjoinnin kautta. Valveen sanataidekoulun Lumotut sanat -festivaalin suurtuotanto Unikudelmia – elämyksellinen näyttely suomalaisen kirjallisuuden unista ja unelmista tavoitti Oulussa 14 500 ja Helsingin lastenkulttuurikeskus Annantalolla 23 260 kävijää. Tällä hetkellä Unikudelmia on esillä Kotkan Merikeskus Vellamossa, josta kiertue jatkuu muualle Suomeen.
Lisätietoja:
Katri Tenetz
vs. kulttuuritalon johtaja
katri.tenetz(a)ouka.fi, p. 044 703 7544