Ikäihmisten hyvinvoinnin asialla
Heidi Jäärni aloitti viime keväänä työt uudessa tehtävässä – kirjaimellisesti. Ikäihmisten kulttuurikoordinaattorin vakituinen tehtävä on juuri perustettu. >>
– Työntekijänä olen ikäihmisten palveluiden ja kulttuuripalveluiden yhteinen. Tavoitteena on kehittää monipuolisesti ikäihmisten kulttuuripalveluita ja lisätä kulttuurin kautta heidän hyvinvointiaan, Heidi Jäärni kertoo.
Konkreettisesti työ on alkanut erilaisten verkostojen kokoamisella. Ensimmäiseksi Jäärni kokosi yhteen kaupungin kulttuuripalveluita järjestävät yksiköt ja perusti ikäihmisten kulttuurihyvinvoinnin verkoston. Jatkossa mukaan on tarkoitus saada myös esimerkiksi kulttuurin sopimuskumppaneita.
– Palveluiden kehittäminen yhdessä ja juuri tietylle kohderyhmälle on ollut kaikista hyvin innostavaa, hän iloitsee.
Verkoston tarkoituksena on kehittää myös ikäihmisille viestimistä, ja ensimmäinen sen kokoama esite on jo jaossa. Painettua esitettä on toivottu, ja jatkossa se on tarkoitus julkaista kerran tai kaksi vuodessa.
Kulttuuri kuuluu kaikkiin elämänvaiheisiin
Vaikka ikäihmiset ovat Jäärnin työn kohderyhmä, on tärkeää muistaa, että heitä elää hyvin erilaisissa tilanteissa. Osa on omassa kodissaan asuvia aktiivisia eläkeläisiä, osa taas jo erilaisten palveluiden parissa – ja hekin voivat olla niin kotihoidon tai tuetun asumisen piiristä kuin hoivalaitoksistakin.
– Kulttuuripalvelut kuuluvat jokaiselle, ja kaikki haluavat hyvinvointia elämäänsä. Saavutettavuuden pohtiminen on työssäni hyvin keskeistä, Jäärni kuvaa.
Hän on ehtinyt jo perustaa myös ikäihmisten kulttuuriyhdyshenkilöiden verkoston, jossa on mukana edustaja kaikista ikäihmisten palveluista. Verkoston ensimmäinen yhteinen kokous järjestetään syksyn aikana.
– Tavoitteena on, että erilaisten palveluiden piirissä olevat ikäihmiset voisivat paremmin löytää kukin omanlaisen taide- ja kulttuuritoiminnan pariin. Henkilökunnan kouluttamisen ja tiedonkulun kehittämisen lisäksi tärkeää on tietysti myös sisältö: mitkä olisivat sellaisia palveluja, jotka innostaisivat ihmisiä kokeilemaan ja tulemaan mukaan.
Katse kauas tulevaan
Lisäksi Jäärnin työkalenteria täyttävät uudelleen käynnisteltävä kulttuurikummitoiminta sekä erilaisten lisärahoitusten hakeminen ja hankkeiden edistäminen.
– Parhaillaan työpöydällä on muun muassa syyskauden alussa varmistunut mukava rahoitus, jonka avulla voimme palkata taiteilijoita mukaan kehittämään etsivää vanhustyötä ja toimimaan sen parissa.
Kokonaisuudessaan toimenkuva tuntuu selkeältä ja tehtävät hyvin innostavilta. Oulussa ja yleisissä kulttuuripalveluissa on Jäärnin mukaan ollut jo paljon hyviä juttuja alullaan. Hän kokeekin tulleensa paikkaan, johon tarvittiin vain tekijä:
– Vaikka tehtävä on vasta perustettu, sain astua valmiiseen työkenttään, Jäärni kiittää.
– Oma taustani on vastaavanlaisista tehtävistä mutta hankekentältä, joten nykyisessä tehtävässä erityisen ilahduttavaa on pitkäjänteisyys. Tässä on näkymä pitkälle.
Valokuva Heidistä: Jenni Nikkilä
Kuvateksti: Heidi Jäärni (TeM) siirtyi nykyiseen tehtäväänsä Oulunkaaren kuntayhtymän Lähde! Taiteesta osallisuutta -hankkeen projektipäällikön työstä.