Siirry sisältöön
07.11.2022

Oulun kansainvälistä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalia vietetään 12.–20.11.2022

Pienet suuret sankarit täyttävät valkokankaan Oulun kansainvälisillä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla, joka järjestetään tänä vuonna jo 41. kerran.

Rohkeutta vaativien seikkailujen lisäksi ohjelmistossa on kirjoista tuttuja hahmoja lapsille sekä erityisen vaikuttavia ja ajatuksia herättäviä nuortenelokuvia. Festivaalin teemamaana on tänä vuonna Ukraina, johon liittyvässä sarjassa nähdään sekä fiktiivisiä elokuvia että dokumentteja.

Vuosittain noin 30 000 kävijää keräävän festivaalin ohjelmistossa on yhteensä lähes sata elokuvaa. Mukana on myös hyvää mieltä tuovia lyhyitä ja pitkiä elokuvia erityisesti lapsille, nuorille ja perheille – ohjelmistosta löytyy kaikenikäisille ainutlaatuista nähtävää! Elokuvat pyörivät valkokankailla Valvesalissa sekä Elokuvateatteri Studiossa, jotka kummatkin sijaitsevat kulttuuritalo Valveella. Myös festivaali-info löytyy festivaaliviikolla Valvesalin aulasta.

Mukana on paljon vapaapääsyistä ohjelmaa, ja enimmillään lippu näytökseen maksaa 6 €. Liput maksullisiin näytöksiin myy Valveen lippumyymälä ja Ticketmaster.

Avajaiselokuva Susikoira Roi nähdään festivaalilla ennakkonäytöksenä

Tänä syksynä valmistunut koko perheen seikkailuelokuva Susikoira Roi nähdään ennakkonäytöksenä festivaalilla. Pääosin Raahessa kuvattu elokuva on Rane Tiukkasen ohjaama sekä Antti Kairakarin ja Aleksi Purasen käsikirjoittama. Se pohjautuu Susikoira Roi -kirjasarjaan, jota Jorma Kurvinen kirjoitti 1970-luvulta lähtien. Lucy Loves Draman ja Whatevergroupin tuottama elokuva on C Moren ensimmäinen kotimainen alkuperäiselokuva.

Elokuvassa uudelle paikkakunnalle hiljattain muuttanut Valo pelastaa hylätyn susikoiran. Valo ja Roi sekä uudet ystävät päätyvät tutkimaan salaperäistä naapuripojan katoamistapausta.

Susikoira Roi on mukana lastenelokuvien ja kotimaisessa kilpailussa sekä ehdolla parhaan eurooppalaisen lastenelokuvan Oulun ECFA –palkinnon saajaksi. Susikoira Roi nähdään festivaalin avajaiselokuvana maanantaina 14.11. klo 18.00 Valvesalissa. Paikalle saapuu elokuvan näyttelijöitä ja tekijöitä.

Kilpasarjojen lisäksi mukana on erikoisohjelmistoa

Lastenelokuvien kilpailussa on mukana kymmenen elokuvaa, Nuortenelokuvien kilpailussa kuusi elokuvaa, Kotimaisessa kilpailussa kolmetoista elokuvaa, Parhaan eurooppalaisen lastenelokuvan ECFA -kilpailussa yhdeksän elokuvaa ja Parhaan eurooppalaisen lyhytelokuvan ECFA -kilpailussa on kuusi elokuvaa.

Kilpasarjojen lisäksi festivaalilla on monta erikoisohjelmistoa. Muun muassa elokuussa menehtynyttä näyttelijä Vesa-Matti Loiria muistellaan kolmessa harvoin nähdyssä lyhytelokuvassa, jotka Yle on tuottanut 70-luvulla. 

Ohjelmistossa on tuttuun tapaan myös laaja kattaus lyhytelokuvia eri puolilta maailmaa sekä Oskari-kilpailuun osallistuvat lasten ja nuorten tekemät elokuvat. 

Palkintojenjakotilaisuus järjestetään lauantaina 19.11. klo 14–15 Valvesalissa, jossa tuomaristot palkitsevat kilpasarjojen voittajat. Tilaisuuteen on vapaa pääsy! Tilaisuuden jälkeen näytetään Lastenelokuvien kilpailun voittajaelokuva ja ECFA-lyhytelokuvakilpailun voittaja, myös näytöksiin on vapaa pääsy. Muut palkitut elokuvat esitetään sunnuntaina Studiossa klo 12.00 alkaen.

Koko ohjelmiston ja lisää tietoa löydät festivaalin verkkosivuilta >>

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501