Sankarien valotaideteos syntyi yhdessä
Valveen alakertaan, kahvila-ravintola Paljetin tiloihin on jälleen ripustettu Lumo-valofestivaalin yhteisöllinen taideteos. >>
Ihan Superit Sankarit -niminen teos on rakentunut syksyn aikana työpajoissa ympäri Oulun kouluja.
– Niissä on haettu omia vahvuuksia ja luotu sankarihahmoja, joiden voimat heijastuvat varjokuviin asti. Nämä oppilaiden luomat voimauttavat varjokuvat muodostavat yhteisen sankarien valotaideteoksen, taiteilija Pia Leppänen kertoo.
Yhteisötaiteen merkityksen Leppänen näkee yhdessä tekemisen voimauttavassa kokemuksessa. Näissä teoksissa yhteisöllisyys on konkretisoitunut juuri koulujen työpajoissa, joissa hän on ollut mukana Harrastamisen aarrearkku -hankkeen kautta:
– Me kaikki tarvitsemme nähdyksi ja kuulluksi tulemista. On ollut merkittävää kuunnella oppilaita, keskustella heidän kanssaan ja kannustaa taiteen tekemisen äärellä, Leppänen kuvaa.
Hän ajattelee, että Ihan Superit Sankarit lisää hyvinvointia monella tavalla. Taiteen tekeminen on ollut tuomassa hyvinvointia kouluihin, ja valmis, yhteinen teos tuo sitä katsojilleen.
–Yksin tätä ei edes voisi tehdä, vaan tämä on yhteistyötä alusta loppuun.
Ihan Superit Sankarit -teoksen ovat tehneet taiteilija Pia Leppänen ja valosuunnittelija Indrek Virronen yhdessä Oulun kaupungin koulujen kanssa. Teos on osa Lumo Light Festival Oulua. Teos on esillä Valveella 5.1.2023 saakka.