Siirry sisältöön
14.12.2022

Ikäänty­neiden digikult­tuu­ri­palvelu Lämpiö avataan alkuvuodesta

Lämpiö on valtakunnallinen kulttuurihanke, jossa keskitetään ikääntyneille tarkoitettuja digikulttuuripalveluita samalle verkkoalustalle. Hanke on edennyt toteutusvaiheeseen ja avataan käyttäjille alkuvuonna 2023.

– Lämpiö on kulttuurihanke, jossa kootaan ikääntyneille maksuttomia ja maksullisia digikulttuuripalveluita yhdelle ja samalle verkkoalustalle, yhden osoitteen taakse. Sisältönä on sekä tallenteita että live-striimauksia, kertoo projektikoordinaattori Sarianna Hanski Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kulttuurinedistämisyksiköstä. 

– Hankkeessa pilotoidaan lisäksi taide- ja kulttuurialan toimijoille tarkoitettua digikulttuuripalveluiden tuottamiseen liittyvää koulutusta.

Palvelun asiakkaina voivat olla myös kaupungit ja kunnat, jotka voivat edistää omien kuntalaistensa hyvinvointia ja osallisuutta esimerkiksi tarjoamalla etäsisältöjä kuntalaisille tai tukemalla sisältöä tekeviä taide- ja kulttuurialan toimijoita. 

Viiden kaupungin yhteishanke 

Oulun kaupunki on mukana Lämpiö-palvelun toteuttajissa. Palvelu toteutetaan yhteistyössä Helsingin, Turun, Tampereen ja Jyväskylän kaupunkien kanssa. Yhteistyötä koordinoi Helsinki. 

Virtuaa­lisessa lämpiössä voi seurustella muiden kanssa 

– Palvelun nimi ”Lämpiö” tulee teatteriteatterimaailmasta tutusta lämpiöstä, eli tilasta, jossa voi ennen esitystä tai väliajalla seurustella ja nauttia vaikka virvokkeita. Teemme siis virtuaalista lämpiötä, missä asiakkaat voivat olla keskenään vuorovaikutuksessa samalla kun nauttivat verkossa erilaisista kulttuurisisällöistä, Hanski tarkentaa. 

Loppuvuoden 2022 aikana palvelua on testattu käyttäjillä, ja sen lanseeraus tapahtuu helmi-maaliskuussa 2023. 

Alkuperäinen tiedote on julkaistu Helsingin kaupungin sivuilla (5.11.2022).

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501