Siirry sisältöön
26.01.2023

Elämyksellisten taidesisältöjen Flow-sirkus

Nykysirkuksen huippuja esittelevä Flow-sirkuksen esityssarja täyttää 10 vuotta! Näiden vuosien aikana Flow Productionsin tuottama sarja on tuonut Ouluun 63 kansainvälisen tason sirkusvierailua. >>

Flow-sirkusta kuratoi Pirjo Yli-Maunula, joka iloitsee siitä, että sarjan myötä oululaisten saatavilla on sisältöjä, joita mikään muu taho ei täällä säännöllisesti järjestä.

”Aloitimme sarjan ensin parin vuoden kokeiluna ja päätimme, että jos yleisö ottaa sarjan hyvin vastaan, jatkamme sitä. Ja niin siinä on onneksemme käynyt”, Yli-Maunula kertoo.

”Seuraan itse nykysirkusta laajasti. Koin että esitykset ovat niin mahtavia, että olisi sääli, jolleivat oululaiset voisi niitä nähdä. Samaan aikaan Huotarin Arja, Valveen silloinen johtaja, oli kokenut samoin, ja sarjaa onkin alusta asti tehty yhteistyössä kulttuuritalo Valveen kanssa.”

Kansainvälisellä tasolla, yhteistyöverkoston tuella

Mukaan lähtivät myös paikalliset festivaalit: Oulun Juhlaviikot, Oulun Musiikkijuhlat sekä Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali. Yhteistyöverkosto on sarjalle tärkeä, ja viimeisimpänä yhteistyökumppanina mukaan on liittynyt Taidetestaajat-hanke.

”Sen kautta olemme nyt neljättä vuotta mukana tarjoamassa nykysirkusta taide-elämyksenä kahdeksasluokkalaisille. Ja saimme juuri tietää, että pääsemme jatkamaan Taidetestaajissa myös kaudella 2023-24”, Yli-Maunula iloitsee.

Flow-sirkuksen esitysvierailuista noin kolmannes on ollut ulkomaisia ja kaksi kolmannesta kotimaisia – kaikki yhtälailla kansainvälistä tasoa. Jotkut vierailut ovat jääneet erityisen voimakkaasti niin kuraattorin kuin kävijöidenkin mieleen:

”Esimerkiksi Svalbardin teos All Genious All Idiot oli sellainen. Se esitettiin vain yhden kerran, mutta siitä tulee edelleen palautetta. Yksi oululainen taiteilija kertoi hiljattain, että sen nähtyään hän suuntasi sirkustaiteen opintoihin – sillä oli niin iso merkitys.”

Kuva Pirjo Yli-Maunulasta: Janne-Pekka Manninen

 

Flow-sirkuksen juhlavuoden ensimmäinen esitys on amerikkalaisen jonglööri Wes Pedenin huipputeos Rollercoaster, jonka iltaesitykset nähdään Valvesalissa ti 31.1. ja la 4.2. klo 19. Rollercoaster-teos käsittelee vapauden ja turvallisuuden välisen tasapainon löytämistä huippumodernin pop-punk-jongleerauksen avulla. Energinen, huipputaitava ja leikkisä teos on saanut inspiraationsa vuoristoradoista.

Lisätietoa Rollercoasterista löydät Valveen tapahtumakalenterista >>

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501