Oulun ylioppilasteatterin juhlavuosi käynnistyy kumarruksella historiaan
Oulun ylioppilasteatteri viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuottaan! Aktiivinen harrastajateatteri katsoo inspiroituneena niin menneeseen kuin tulevaankin. >>
Historiaansa tutustuessaan ylioppilasteatterin porukka löysi perustamisvuodelta 1963 tiedon siitä, että kaikkien aikojen ensimmäinen OYT:n esittämä näytelmä on ollut Fernando Arrabalin Aamiainen sotakentällä. He tilasivat näytelmän luettavakseen ja päättivät, että siitä tulee itseoikeutetusti myös juhlavuoden ensimmäinen näytelmä.
”Näytelmä oli paitsi hyvä myös erittäin ajankohtainen. Meille on tärkeää ottaa näytelmissämme kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, ja vaikka Arrabalin näytelmä on humoristinen, sen keskiössä on sodan järjettömyys”, Heidi Maria Huotari ja Anna-Kaisa Kettunen kertovat.
Aamiainen sotakentällä toteutetaan Tuoretiski-produktiona, eli yhdessä uusien harrastajien kanssa. Ensi-iltaa vietetään Valvenäyttämöllä perjantaina 24.2.2023.
Kaksi ohjaajaa, ryhmää ja näytelmää
Tänä vuonna myös muiden kuin suomenkielisten harrastajien mukaan tuleminen haluttiin tehdä mahdollisimman helpoksi, minkä ansiosta Tuoretiski-ryhmiä on kaksi. Myös näytelmiä syntyy kaksi. Suomenkielinen ryhmä on Huotarin ohjauksessa valmistellut käsikirjoitukselle uskollisen, perinteisen tekstinäytelmän.
”Tai no niin perinteisen kuin minä nyt osaan tehdä, etenkin kun alkuperäinen näytelmä on kuuluisan surrealistin kirjoittama”, Huotari hymyilee.
Kettusen ohjaama englanninkielinen ryhmä on puolestaan tutustunut alkuperäiseen tekstiin yhdessä ja käsikirjoittanut siitä inspiroituneena oman, visuaalisen ja fyysisen teatterin keinoihin nojaavan esityksen nimeltään Paper Flower Buffet. Esitysilloissa nähdään aina molemmat näytelmät, samalla pääsylipulla.
”Näytelmät täydentävät toisiaan ja syventävät kokonaiskuvaa. Vaikka esimerkiksi suomenkieli ei luonnistuisi, uskon että kokonaisuudesta saa paljon irti”, Kettunen kertoo.
Vilkas juhlavuosi
Myös muut juhlavuoden suunnitelmat ovat jo pitkällä. Näytelmistä on seuraavana vuorossa Pussipiru, ja luvassa on myös impronäytelmä pop up -näyttämö Klonkalla sekä kesänäytelmä Hupisaarilla. Myös koronan jäljiltä tauolla olleet monitaiteelliset OYT-klubit ovat osa juhlavuotta, ja syyskauden käynnistää gaalatapahtuma. Avautumassa ovat lisäksi julistenäyttelyt kulttuuritalo Valveen alakertaan sekä Snooker Timeen, jossa näyttely on esillä koko vuoden.
Kaikkiin näihin toivotaan mukaan myös entisiä OYT:läisiä:
”Toivomme, että entiset harrastajat löytäisivät koloistaan, töistään ja elämistään osaksi juhlavuoden viettoa”, Huotari ja Kettunen sanovat. ”Meihin voi olla yhteydessä vaikka vain tervehdyksen muodossa, tai tulemalla paikalle tapahtumiin. Tiedämme, että tekijöitä on ollut mukana valtava määrä, ja kuulisimme mielellämme muisteluita 60 vuoden varrelta.”
Oulun ylioppilasteatteri on kaikille avoin harrastajateatteri, jonka toiminnassa on mukana lähes sata jäsentä. Sen castingit ovat avoimia kaikille täysi-ikäisille, ja harrastaa voi monenlaisissa elämäntilanteissa.
Kuvat: Tuoretiski-näytelmistä, Heidi Maria Huotari