Oulun lastenkulttuurikeskuksen kaikille avoin ideointihetki keskiviikkona 22.2.
Oulun kaupunki kutsuu lapset, perheet, taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä kaikki asiasta kiinnostuneet ideoimaan uuden lastenkulttuurikeskuksen tulevaisuutta.
Keskustelutilaisuudet järjestetään Pekurin kirjastossa sekä Oulunsalon kirjastossa keskiviikkona 22.2. klo 17–18.30. Kirjastoista löytyy tuolloin lastenkulttuurikeskuksen POP UP -piste, jossa suunnittelutyöhön voi osallistua lyhyeen haastatteluun vastaamalla.
Oulun pääkirjaston peruskorjauksen yhteydessä rakennuksen neljänteen kerrokseen avautuu lastenkulttuurikeskus. Tilojen on tarkoitus valmistua vuonna 2025. Uusi lastenkulttuurikeskus tulee olemaan saavutettavan kulttuurin kohde erityisesti lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. Kulttuurikeskuksen suunnittelussa halutaan kuulla erityisesti käyttäjien toiveita ja ideoita.
”Tavoitteenamme on toteuttaa jotain uutta ja ainutlaatuista. Haluamme kutsua myös keskuksen käyttäjät ideoimaan, mitä se on”, Kulttuuripalvelupäällikkö Johanna Tuukkanen kertoo.
Oulun lastenkulttuurikeskus toimii tällä hetkellä Kulttuuritalo Valveella. Toimintaan osallistuu vuosittain jopa 55 000 lasta, nuorta ja aikuista. Paikallisesti keskus tarjoaa taideopetusta ja kulttuuritapahtumia lapsille, nuorille ja perheille erityisesti sanataiteessa ja elokuvassa. Valtakunnallisesti keskus toimii lastenkulttuurialan kehittäjinä elokuva- ja sanataidekasvatuksessa sekä kulttuurikasvatussuunnitelmien ja taideopetuksen parissa. Keskus luo perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tueksi taidelähtöisiä menetelmiä ja tarjoaa opettajille ja kasvattajille täydennyskoulutuksia.