Saamen- ja ruotsinkielistä elokuvakasvatusta edistetään yhteistyön avulla
Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu, Finlandssvenskt Filmcentrum sekä Alkuperäiskansojen elokuvakeskus Skábma ovat käynnistäneet uuden hankkeen, jossa edistetään elokuvakasvatusta suomeksi, ruotsiksi ja saamen kielillä.
Yhteistyö mahdollistaa ruotsin- ja saamenkielisten lasten ja nuorten tasavertaiset mahdollisuudet saada osallistua laadukkaaseen elokuvakasvatustoimintaan.
Vuoden 2023 aikana hankkeessa käännetään ruotsiksi ja saamen kielille elokuvakasvatuksen oppimateriaaleja sekä koulutetaan uusia elokuvakasvattajia eri kielialueille. Koulutukseen osallistuvat elokuvakasvattajat järjestävät lapsille ja nuorille työpajoja, joissa harjoitellaan esimerkiksi animaatioiden tekemistä, tutustutaan ympäristöön videokameran avulla ja kuvataan omia uutisia.
Hanke huipentuu valtakunnalliseen Koulujen elokuvaviikkoon 2.–8. lokakuuta, jolloin kaikki Suomen peruskoulut kutsutaan mukaan nauttimaan elokuvasta taiteena, kulttuurina ja kielenä. Teemaviikolla tarjotaan maksutta elokuvia, työpajoja sekä oppimateriaaleja verkon kautta kaikille kouluille. Elokuvaviikon ohjelmisto julkaistaan syksyllä 2023 osoitteessa www.elokuvaviikko.fi.
Mitä on elokuvalukutaito?
Keskeisenä tuloksena hanke julkaisee ja pilotoi eri ikäluokille räätälöidyn elokuvalukutaidon toimintamallin. Elokuvalukutaito on osa laajaa lukutaidon käsitettä. Audiovisuaalinen kerronta voidaan nähdä kielenä, jota on mahdollista oppia tulkitsemaan ja tuottamaan itse. Elokuvalukutaitoa opettelemalla jokaisella lapsella on mahdollisuus monilukutaidon sekä kulttuurisen osaamisen, vuorovaikutuksen ja ilmaisuun liittyvien laaja-alaisten taitojen kehittämiseen ja vahvistamiseen.