Elokuvakoulussa älylaitteilla harrastetaan yhteisöllisesti
Valveen elokuvakoulun syyskauden tuotannot juhlistavat 20-vuotiasta Oulun lastenkulttuurikeskusta.
Valveen elokuvakoulu on samanikäinen kuin Oulun lastenkulttuurikeskus, eli jo 20-vuotias nuorukainen. Tuottaja Tommi Nevala on ollut elokuvakoulun puikoissa vuodesta 2008, minä aikana toiminta on laajentunut hurjasti. Kun hän aloitti, elokuvakoululla oli vain kaksi harrastusryhmää ja toiminta perustui lähinnä kouluyhteistyöhön. Nyt harrastusryhmiä on useita joka arki-ilta, Valveella ja Syke-talolla, ja harrastajia yhteensä noin sata, 7-vuotiaista täysi-ikäisiin.
”Pystymme tarjoamaan isolle joukolle lapsia luovuutta ja mielikuvitusta ruokkivan harrastuksen, mikä tuntuu tässä ajassa todella hienolta. Kun älylaitteita kuitenkin käytetään, niin meidän kanssamme oppii, mitä niillä voi tehdä luovasti ja yhdessä”, Nevala kertoo.
Taideopetuksen lisäksi elokuvakoulu toimii oman alansa monipuolisena kehittäjänä ja kouluttajana. Syyskauteen sijoittuvat sen isoimmat tuotannot: Mediakasvatusseminaari Luova luokka sekä Oskari-kilpailu ja -gaala. Luova luokka -seminaarin aiheena on tänä vuonna jokaisen huulilla oleva tekoäly. Aihetta käsitellään erityisesti opetuksen ja kirjaston sekä taiteilijuuden näkökulmista. Maksuton ja avoin seminaari kerää kiittävää palautetta vuosi toisensa jälkeen.
”Olen yleensä pyrkinyt valitsemaan sellaisen aiheen ja asiantuntijat, jotka kiinnostavat itseä. Se tuntuu toimivan”, Nevala hymyilee.
Tämän vuoden tapahtumissa juhlan tuntua
Myös Oskari-kilpailu on ollut olemassa alusta asti, joten sekin viettää tänä syksynä juhlavuotta. Kyseessä on valtakunnallinen lasten ja nuorten tekemien elokuvien kilpailu, johon lähetetään vuosittain parisataa elokuvaa. Kilpailu huipentuu gaalatapahtumaan osana Oulun kansainvälistä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalia. Elokuvan tekijöiden lisäksi lapset ja nuoret ovat tärkeässä roolissa raadissa ja tuomaristossa, ja he vastaavat isolta osin myös gaalaillan ohjelmasta sekä toteutuksesta. Juhlavuoden gaalan on tarkoitus olla tavallistakin glamourimpi.
”Haluamme tietysti nostaa esiin juhlaa sekä menneitä vuosia ja tarjota harrastajille ja heidän läheisilleen jotain erityistä”, Nevala kertoo.
Keskiössä on kuitenkin parhaiden elokuvien ja niiden tekijöiden palkitsemiset sekä palkittujen leffojen esitykset. Oskari-kilpailuun kuuluu se, että kaikenlaiset elokuvat voivat menestyä – myös ne, jotka on tehty pienillä puitteilla ja ilman aikuista tai ammattimaista apua.
”Tekemisen meininkiä ja luovuutta arvostetaan enemmän kuin teknistä toteuttamista.”
Kansainvälisyys innostaa sekä tuottajaa että harrastajia
Valveen elokuvakoulu on jo pitkään toiminut myös kansainvälisesti. Sen elokuvia lähetetään säännöllisesti maailmalle, ja elokuvakoulu on myös ainoa suomalaisjäsen arvostetussa elokuvakasvatusverkostossa Cinéma, cent ans de jeunesse. Nyt meneillään on lisäksi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen tähtäävä kansainvälinen hanke Frozen Nights. Hankkeen päätapahtuma vuonna 2026 kokoaa Ouluun elokuvien tekemisestä kiinnostuneita nuoria eri puolilta maailmaa. Luvassa on elokuvakilpailu, erilaisia workshoppeja, luentoja, kohtaamisia ja oheisohjelmaa, jossa nuoret tapaavat toisiaan ja voivat verkostoitua.
”Joitain harrastajiamme on päässyt vierailemaan tällaisissa tilaisuuksissa, kun heidän leffojaan on esitetty eri puolilla maailmaa. Reissut ovat olleet nuorille todella antoisia. On ollut hienoa seurata, miten he ovat heränneet omaan tekijyyteensä edustaessaan maailmalla omaa elokuvaansa, Oulua ja Suomea. Tällainen mahdollisuus on kuitenkin voitu tarjota vain harvoille, ja siksi haluamme tuoda kansainvälisen ympäristön Ouluun. Kun kulttuuripääkaupunkivoitto varmistui, ajattelimme että tämä on se sauma.”
Kuvateksti: "Sanon aina, että Valveen elokuvakoulussa tehtyjä elokuvia on esitetty kaikissa maanosissa paitsi Etelämantereella", tuottaja Tommi Nevala nauraa.
Kuva: Inka Koutaniemi