Siirry sisältöön
31.10.2023

Napero-Finlandia-kirjoituskilpailussa menestystä Valveen sanataidekoulun harrastajille

Valveen sanataidekoulun harrastaja Frans Hautamäki sijoittui kolmanneksi vuoden 2023 Napero-Finlandian 1–2-luokkalaisten sarjassa. Palkintoraati kehui arviossaan Hautamäen vauhdikasta eläin-scifi -seikkailua, joka tempaa lukijan mukaansa. Palkittu Kultakettu -tarina osoittaa raadin mukaan erityistä mielikuvitusta ja kertojantaitoa. Tarina oli kirjoitettu osana koulutyötä. Kilpailun vanhimpien osallistujien eli 5–6-luokkalaisten sarjassa kunniamaininnan sai Valveen sanataidekoulun varhaisnuorten sanataideryhmä Varjon harrastaja Heljä Hukkanen. Hukkasen teksti Olavin eläinkriisi kertoo lämminhenkisen tarinan eläkepappa-Olavin lemmikkieläinongelmista.

Vuosittain järjestettävä Napero-Finlandia on alakoulun oppilaille suunnattu valtakunnallinen sadunkirjoituskilpailu, jonka tarkoituksena on kannustaa lapsia kirjoittamisen ja lukemisen pariin. Oulun lastenkulttuurikeskuksen sanataidekoulun harrastusryhmissä lukeminen, keksiminen ja kirjoittaminen yksin ja yhdessä ovat kaiken toiminnan timanttinen ydin.
”On tärkeää muistaa, että ajassamme huokailuttavan lukutaitohuolen keskellä on edelleen lapsia ja nuoria, joille kirjat, mielikuvittelu ja kirjoittaminen ovat luonteva osa olemista ja itseilmaisua”, molempien palkittujen sanataideopettajat Anna-Leena Jurkkala ja Ainokaisa Veteläinen iloitsevat.

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501