Lastenkulttuuripäällikkö visioi tulevaa ja on mukana arjen työssä
Minna Halonen aloitti tammikuun lopussa työnsä lastenkulttuuripäällikkönä (vs.). Työpöydällä ovat sulassa sovussa visiot uusista lastenkulttuurikeskuksen tiloista sekä pian alkavan festivaalin asiat.
Alku on ollut vauhdikas ja mielekäs. Työ juuri lastenkulttuurin parissa innostaa Halosta:
”Lastenkulttuurinkin kenttä on laaja, mutta on silti mukavaa päästä keskittymään tiettyyn kohderyhmään ja kulttuurin osa-alueeseen. Pikkuhiljaa olen myös päässyt enemmän sisään siihen, mitä kaikkea Oulun lastenkulttuurikeskuksessa jo tehdään ja mitä parhaillaan on meneillään”, Halonen kertoo.
Tällä hetkellä häntä työllistää eniten työ uuden lastenkulttuurikeskuksen parissa. Uusi tila avautuu keskustakirjasto Saareen Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026.
”Uusi lastenkulttuurin tila on yksi kulttuuripääkaupunkivuoden kärkihankkeista ja myös kaupungilta iso panostus lastenkulttuuriin. Siinä mukana oleminen on valtavan inspiroivaa.”
Paikka, joka innostaa perheitä taiteen äärelle
Parhaillaan on menossa kiivaan suunnittelun vaihe. Mietinnässä on, millaista toimintaa uusiin lastenkulttuurikeskuksen tiloihin tulee ja millainen porukka sitä järjestää.
”Keskeisin yhteistyökumppani on itsestään selvästi Oulun kaupunginkirjasto. Yhdessä mietimme, millaisia tekijöitä tarvitsemme, jotta voisimme parhaiten edistää lastenkulttuuria Oulussa.”
Myös tilan fyysinen suunnittelu on täydessä käynnissä. Millainen tilasta tulee, miltä siellä näyttää, minkälaisia kalusteita ja värejä sinne tulee? Tavoitteena on mahdollisimman houkutteleva ja näyttäväkin tila, joka toisi lastenkulttuuria monipuolisesti esiin ja jonne myös matkailijat löytäisivät. Suunnittelussa on paljon huomioitavaa; esimerkiksi se, että uusi lastenkulttuurikeskus sijoittuu arkkitehtuurisesti merkittävään oululaiseen rakennukseen. Kokonaan lastenkulttuurille pyhitetty tila tuo silti paljon mahdollisuuksia.
”Mutta vaikka neljäsataa neliötä on mukavasti, ihan kaikki sinnekään ei valitettavasti mahdu”, Halonen naurahtaa. Isommat tapahtumatilat tulevatkin löytymään kirjaston puolelta.
Itse lastenkulttuurikeskuksen keskiössä tulee olemaan olohuonemainen, myös vauvoille sopiva tila, joka toimii kohtaamispaikkana perheille.
”Siitä tulee tila, johon on mukava tulla viettämään aikaa ja olemaan yhdessä. Lisäksi tulee galleria- ja työpajatilaa. Esille tulee niin ammattitaidetta kuin lasten itsensä tekemiä teoksia. Ennen kaikkea uusi lastenkulttuurikeskus tulee olemaan paikka, joka innostaa perheitä taiteen äärelle”, Halonen kuvailee.
Kevään suuri juttu: Lumotut sanat
Visioivan suunnittelutyön rinnalla kulkee luonnollisesti myös Oulun lastenkulttuurikeskuksen vakiintunut perustoiminta, joka pyörii arjessa koko ajan.
”Lastenkulttuurikeskuksella on pitkä historia sanataide- ja elokuvakasvatuksessa, joissa olemme myös saaneet valtakunnallista tunnustusta. Olemme mukana monissa kansallisissa ja kansainvälisissäkin verkostoissa ja alan kehittämistyössä. Lisäksi on tietysti matalan kynnyksen harrastustoiminta ja tapahtumat, joita meillä on pitkään järjestetty”, Halonen tiivistää.
Ajankohtaisin tapahtuma on jo 18. kertaa järjestettävä Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikot, joka käynnistyy 20.4. ja jatkuu aina kesäkuun alkuun saakka. Kuusiviikkoinen festivaali täyttää Valveen erilaisilla sanataidetapahtumilla ja teeman mukaisilla näyttelyillä. Tämän vuoden festivaalilla juhlitaan runoilija Kirsi Kunnaksen syntymän satavuotisjuhlaa.
Lumottujen sanojen yhteydessä on järjestetty kiitettyjä elämyksellisiä näyttelyitä, joista tuoreimmat omat tuotannot Minä tykkään nyt ja Unikudelmia kiertävät edelleen Suomea. Tänä vuonna Valvegallerian valtaa yhteistyöhanke Runo-olohuone, jossa kävijä saa sukeltaa runojen maailmaan kaikilla aisteillaan.
”Jotain näistä näyttelyistä tuttua elämysmaailmaa ja valloittavuutta tavoittelemme myös uuteen lastenkulttuurikeskukseen.”
Kuvateksti: Minna Halonen toimii lastenkulttuuripäällikön viransijaisena vuoden 2024 loppuun saakka. Hän on virkavapaalla pitkäaikaisesta työstään Iin kunnan kulttuuri- ja kirjastojohtajana.
Kuva: Jaani Föhr