Siirry sisältöön
11.04.2024

Sanataiteen ja monipuolisten tapahtumien kevät Valveella!

Kulttuuritalo Valveen kevätkausi jatkuu monipuolisena. Suurena tuotantona ohjelmassa on Oulun lastenkulttuurikeskuksen oma Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikot, jonka avajaisia juhlitaan 20.4.

Festivaalin ohjelmisto on laaja ja osaltaan täyttää Valveen niin näyttelyelämyksillä kuin erilaisilla tapahtumillakin. Varaslähtö Lumottuihin sanoihin otetaan jo tänä perjantaina Art goes Afterwork -tapahtumasarjassa, jonka taitelijavieraaksi saapuu kempeleläinen kirjailija ja opettaja Aino Leppänen. Myöhemmin esiintyjävieraaksi saadaan esimerkiksi Punainen käpy -yhtye, jonka koko perheen runokonsertti Elefantin tuulipuu kuullaan Valvesalissa sunnuntaina 5.5.

Perjantaina 12.4. Valveella juhlitaan myös näyttelyavajaisia, kun Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen gallerioissa avautuu Jenni Hailin, Natalia Kopkinan, Patrick Kuoppamäen, Katri Lassilan ja Taru Samolan ryhmänäyttely Virtaamaa sekä Maria Rannanheimon Hahmottelen tapoja olla näissä limittäisissä maailmoissaValvenäyttämöllä puolestaan vietetään ensi-iltaa 19.4., jolloin on vuorossa Oulun ylioppilasteatterin uusi näytelmä Olin kesätöissä museolla. Ja jos Badwoman-kokoonpanon En lähde täältä milloinkaan -esitys jäi aiemmin näkemättä, niin vielä ehtii: tämä kuulas, riipivä, hersyvä, synkkä ja leikkisä teos palaa näyttämölle muutamalla esityksellä 11.5.–1.6. Valvesalissa nähdään huhti–toukokuussa peräti kaksi eri versiota klassikkosadusta Tuhkimo. Oulu Dance Academy on valmistellut sadusta koko perheen balettiteoksen (esitykset 29.–30.4.) ja Oulun esittävän taiteen koulu Lenninsiipi koko perheen satubaletin (esitykset 11.–12.5.).

Uudenlaisia taide-elämyksiä

Toukokuun lopulla TaikaBox tuo Valvesaliin Oulu Dance Hack Demo Dayn (31.5.). Tässä yhdeksättä kertaa järjestettävässä esittävän taiteen tapahtumassa teknologia toimii osana esittävää prosessia. Yrityksistä, mediataiteilijoista ja tanssijoista koostuva ryhmä käyttää neljä päivää kehittääkseen jotain uutta ja omituista ja ottaa lopuksi yleisön mukaan prosessiin.

Myös Valveen kaupunginosakulttuurin yhteisötaideprojekti Inventing Artists lähestyy taide-elämystä tuoreella tavalla. Projektia varten on koottu ryhmä, jonka tavoitteena on kevään aikana yhdessä keksiä valokuvaukseen erikoistunut kuvitteellinen taiteilija ja antaa tälle ääni. Työskentelyä ohjaa saksalainen taiteilijakaksikko deufert&plischke. Projekti huipentuu näyttelyyn, jonka avajaisia vietetään lauantaina 11.5. Tuiran D-asemalla.

Tiedot kaikista tapahtumista huhtikuusta kesäkuuhun löydät tuoreesta tapahtumaesitteestä, jonka voit napata mukaasi Valveelta tai muista jakelupisteistä. Tulevaan ohjelmistoon voit aina tutustua myös etusivullamme kulttuurivalve.fi. Valveella on paljon vapaapääsyistä sisältöä, ja liput maksullisiin esityksiin ovat myynnissä Valveen lippumyymälässä (ilman kuluja) sekä Ticketmasterissa (hintaan lisätään käsittelykulut ja tilausmaksu).

Lämpimästi tervetuloa Valveelle!

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501