Lumotut sanat – lasten nuorten sanataideviikot käynnistyy!
Tulevana lauantaina 20.4. klo 15–17 vietetään Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikkojen avajaisjuhlaa. Tänä keväänä festivaalin keskiössä ovat runoilija Kirsi Kunnaksen elämäntyö ja suomalainen kuvitustaide.
Avajaislauantain Sanakarnevaali täyttää kulttuuritalo Valveen alakerran taiteella ja tekemisellä, ja kokonaisuudessaan festivaalin monipuolinen ohjelmisto jatkuu aina kesäkuun alkuun saakka.
Festivaalin lisäksi lauantaina avautuu myös Valvegallerian elämyksellinen Runo-olohuone, jonka keskiössä ovat Kirsi Kunnaksen rakastetut runot ja niiden kuvitukset. Kuluvana vuonna vietetään Kirsi Kunnaksen syntymän satavuotisjuhlaa, ja myös Lumotut sanat -festivaalille on tärkeää olla juhlavuodessa näkyvästi mukana. Kunnas on kiistattomasti modernin suomalaisen lastenrunouden kärkinimi, jonka kirjailijantyö ulottui yhteensä yhdeksälle vuosikymmenelle.
”Kirsi Kunnas oli lapsen ja lapsuuden puolella. Hän oli niin kirjailija, runoilija, yhteiskunnallinen vaikuttaja kuin oppikirjojen tekijä, joka korosti luovaa ajattelua, mielikuvitusta, lukemisen iloa ja turvallisen lapsuuden merkitystä. Nämä aiheet ovat edelleen ja juuri nyt todella ajankohtaisia ja tärkeitä. Kunnaksen runous on myös edelleen uskottavaa, ajatonta ja sydämeen käyvää”, Lumotut sanat -festivaalin taiteelliset johtajat Anna Anttonen ja Kati Inkala sanovat.
Yleisötapahtumia ja asiantuntijavieraita
Lumotut sanat tuo Ouluun ja kulttuuritalo Valveelle yleisötapahtumien ohessa useita taiteilija- ja asiantuntijavieraita. Lauantaina 4.5. Oulussa järjestetään esimerkiksi festivaalin ja Suomen sanataideopetuksen seuran yhteinen Sanataidefoorumi, jossa ääneen pääsee iso joukko valtakunnallisesti merkittäviä sanataide- ja lastenkirjallisuusosaajia. Samana viikonloppuna, sunnuntaina 5.5. Valvesalin esitysohjelmistossa on Punainen käpy -yhtyeen koko perheen runokonsertti Elefantin tuulipuu, jossa klassikkorunoon yhdistyvät niin räppi kuin kansan- ja jazzmusiikki.
Ensimmäisenä varsinaisen festivaalin vieraana entiseen kotikaupunkiinsa Ouluun saapuu vuoden kuvittaja Silja-Maria Wihersaari, joka on mukana lauantain avajaisjuhlassa. Lumotut sanat on kaikkien kahdeksantoista vuotensa ajan halunnut nostaa esiin juuri kotimaista kuvitustaidetta.
”Usea kuvittaja on kiittänyt meitä siitä, että olemme yksi harvoja näin toimivia festivaaleja. Pyrimme seuraamaan kuvitustaiteen kenttää ja löytämään uusia ja tuoreita nimiä sekä nostamaan esiin myös paljon julkaisseita tekijöitä. Tänä keväänä meillä on ilo tuoda Valveelle kahden tuoreen Kunnas-kuvittajan töitä”, Anttonen ja Inkala kertovat.
Runo-olohuoneessa esiin pääsee Wihersaaren Tiitiäisen metsä -kuvitusten lisäksi Jani Ikosen töitä kirjasta Haitulan taikahattu. Haitulan taikahattu on Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden kunniaksi toimitettu teos, jonka jokainen ensi syksyn ekaluokkalainen saa lahjaksi aloittaessaan koulutien.
Festivaalin näyttelyihin, avajaisjuhlaan ja isoon osaan muustakin ohjelmasta on vapaa pääsy.
Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikot on vuosittain järjestettävä moniviikkoinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden sekä sanataiteen ympärille kietoutuva festivaali, johon liittyy kirjallisuuslähtöinen näyttely. Keväisten sanataideviikkojen aikana järjestetään kirjallisuustapahtumia ja erilaisia esityksiä, sanataidetyöpajoja ja koulutuksia, tavataan kirjailijoita sekä julkaistaan lasten ja nuorten kirjoittamia tekstejä. Tapahtuman järjestää Oulun lastenkulttuurikeskus.