Kulttuuritalo Valve tavoitti vuoden 2023 toiminnallaan yli 280 000 kävijää ja osallistujaa
Kulttuuritalo Valveen, Oulun lastenkulttuurikeskuksen, kaupunginosakulttuurin ja kulttuurihyvinvoinnin toimintavuoden 2023 tunnusluvut on julkaistu verkkosivullamme.
Kulttuuritalo Valveen vuosi 2023 oli monella tavalla tavanomainen: runsas, monipuolinen ja yhteistyöntäyteinen. Erityisiäkin juhlanaiheita tietysti löytyi; esimerkiksi Oulun lastenkulttuurikeskus vietti 20-vuotisjuhlavuottaan.
Parin poikkeusaikojen sävyttämän vuoden jälkeen kulttuuritalon kokonaiskävijämäärä nousi ja oli vuonna 2023 vajaa 218 000. Lisäksi Oulun lastenkulttuurikeskus tavoitti toiminnallaan yli 25 000 ja kaupunginosakulttuurin toiminta noin 37 000 osallistujaa. Tapahtumia keskustan kulttuuritalossa järjestettiin satoja: yhteensä 556 elokuvanäytöstä ja yli 300 teatteri- ja tanssiesitystä tai konserttia. Näyttelyitä Valveen gallerioissa oli vuoden aikana 42 ja muissa galleriatiloissa Syke-talossa sekä kauppakeskus Valkeassa lisäksi 17. Eri festivaaleja Valveella järjestettiin 15, ja näiden lisäksi talossa toteutettiin useita kokoavia teematapahtumia.
”Tätäkin toimintavuotta leimasi tiivis yhteistyö kolmannen sektorin kulttuuritoimijoiden kanssa – he ovat osaltaan näiden lukujen takana”, kulttuuripalvelupäällikkö ja kulttuuritalon johtaja Johanna Tuukkanen kiittää.
Kokoavana teemana yhdenvertaisuuden kehittäminen
”Vuoden 2023 toiminnassamme kiinnitimme erityishuomiota yleisöjen moninaisuuden edistämiseen ja yhdenvertaisemman taide- ja kulttuurikentän kehittämiseen, minkä uskon heijastuneen kävijämääriinkin positiivisesti. Tilojamme kehitimme niin, että talo olisi entistä esteettömämpi ja myös valmiimpi ottamaan vastaan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 kasvavat asiakasmäärät”, Johanna Tuukkanen kertoo.
Vuonna 2023 kulttuuritalo Valve oli mukana muun muassa kulttuuriosallistujien monimuotoisuutta edistävässä Diversify! -projektissa sekä kehitti ja toteutti monikulttuurista Art-Being Family Club -toimintaa.
Oulun lastenkulttuurikeskus vietti 20-vuotisjuhlavuottaan toimien elokuvakasvatuksen ja sanataidekasvatuksen harrastustoiminnan ja kehittämishankkeiden parissa. Keskus oli mukana muun muassa Harrastamisen Suomen malli -toiminnassa järjestäen oululaisille lapsille ja nuorille kulttuuriharrastuksia koulupäivän yhteyteen ja järjesti erillisellä toiminta-avustuksella taideharrastustoimintaa myös Oulun vastaanottokeskuksessa. Ulkopuolisen kehittämisavustuksen turvin toteutuivat valtakunnallisen Koulujen Elokuvaviikon koordinointi, Lumotut sanat -sanataidefestivaalin tuotanto ja syrjäytymisuhan alla olevia nuoria osallistava Firehearts-hanke.
Valveen kaupunginosakulttuurin toiminta keskittyi erilaisiin yhteistyöprojekteihin ja oli mukana järjestämässä muun muassa Tiloissa-tapahtuman Intiön vesitorniin, lastenmusiikkiesityksiä lähikirjastoihin sekä tapahtumia Kiimingin Syke-talolle. Kaupunginosakulttuuri oli mukana myös re:formin Pikisaareen toteuttamassa Our Blueprints -purkutaidenäyttelyssä ja toi Ouluun monitaiteisen Huolenpidon piirit -tapahtuman.
Kulttuurihyvinvointityön painopisteenä oli ikäihmisten kulttuurihyvinvoinnin kehittäminen, millä on pyritty ennakoimaan toimintaympäristön muutosta ja reagoimaan lisääntyvään ikääntyneiden määrään. Vuoden 2023 aikana muun muassa kehitettiin ja pilotoitiin etsivän kulttuurisen vanhustyön Taideklubi-toimintamalli ja osallistuttiin useisiin laajoihin kehittämishankkeisiin. Kulttuurihyvinvointi oli myös mukana tukemassa nuorten aikuisten mahdollisuuksia taiteen tekemiseen yhdessä Byströmin Ohjaamon kanssa sekä järjesti työikäisille palauttavia taidetoimintakursseja.
Tutustu Valveen toimintavuoden 2023 tunnuslukuihin ja toiminnan kuvaukseen >>
Kulttuuritalo Valve on seitsemänä päivänä viikossa avoinna oleva kulttuurin keskus kaikenikäisille. Tapahtumien ja esitysten lisäksi Valve tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia ja taideopetusryhmiä eri kohderyhmille. Valveella toimii Oulun lastenkulttuurikeskus, ja toimintaan kuuluu myös kaupunginosakulttuurin ja kulttuurihyvinvoinnin kehittäminen koko Oulun alueella. Monipuolinen yhteistyö eri taiteenalojen yhdistysten ja ammattilaisten kanssa on keskeinen osa kaikkea toimintaa. Kulttuuritalo valve on yksi Oulun kaupungin kulttuurilaitoksista.