Siirry sisältöön
13.03.2020

Kulttuuritalo Valveen yleisötapahtumat perutaan ja talo suljetaan määräajaksi

(Uutinen on päivitetty 13.3. klo 13.56)

Oulun kaupungin johtoryhmä kokoontui tänään 13.3. ja päätti, että kaikki kaupungin järjestämät tapahtumat, vieraanvaraisuudet ja tilaisuudet, jotka eivät ole välttämättömiä, perutaan toukokuun loppuun asti koronaviruksen hillitsemiseksi (linkki Oulun kaupungin uutiseen). Linjaus perustuu Valtioneuvoston 12.3. antamiin suosituksiin ja koskee myös kulttuuritalo Valveen tiloja ja tapahtumia.

Kulttuuritalo Valveen maalis-toukokuun yleisötapahtumat ja esitykset on peruttu, ja talo suljetaan yleisöltä 13.3. klo 19. Tämänhetkisen tiedon mukaan talo on suljettuna toukokuun loppuun saakka.

Tiedotimme jo aiemmin, että Valveen tuottama harrastustoiminta on peruttu kevätkauden osalta. Harrastusryhmille ja talon toimijoille tiedotetaan tilanteesta erikseen.

Seuraamme aktiivisesti viranomaisohjeistusta sekä Oulun kaupungin linjauksia. Tiedotamme verkkosivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa, kun tilanteeseen tulee muutoksia.

Valveella asiaa seuraavat ja tilanteesta tiedottavat Arja Huotari, Pauliina Eronen ja Timo Pirttimaa. Olethan yhteydessä heihin, jos sinulla on kysyttävää.

Arja Huotari, kulttuuritalon johtaja, arja.a.huotari(at)ouka.fi, 044 703 7510
Timo Pirttimaa, turvallisuusvastaava, timo.pirttimaa(at)ouka.fi, 044 703 7521
Pauliina Eronen, tuotantopäällikkö, pauliina.eronen(at)ouka.fi, 044 703 7545

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501