Siirry sisältöön
28.05.2020

Kulttuurihyvinvointipooli vahvistaa kulttuurin, taiteen ja luovuuden merkitystä osana kokonaisvaltaista hyvinvointia

Kulttuurin, taiteen ja luovuuden vaikutuksista hyvinvointiin on olemassa vahvaa, kasvavaa tutkimusnäyttöä ja kokemustietoa. Vahvistaakseen kulttuurihyvinvoinnin merkitystä osana kokonaisvaltaista hyvinvointia joukko mielen hyvinvoinnin ja kulttuurin toimijoita on perustanut valtakunnallisen Kulttuurihyvinvointipoolin. Sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi on kutsuttu kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen.

Kulttuurihyvinvointipooli tavoittelee toiminnassaan kansalaisten hyvinvoinnin, osallisuuden, yhdenvertaisuuden, terveyden ja sairauksista toipumisen lisääntymistä. Pooli haluaa vahvistaa kulttuurihyvinvoinnin sisällyttämistä osaksi ennaltaehkäiseviä palveluita, hoitoa, kuntoutusta, koulutusta ja työelämää.

On erittäin mielenkiintoista aloittaa Kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtajana, sillä olen vuosikausia toiminut aktiivisesti terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyössä. Hyvä tulevaisuus rakennetaan tieteen, taiteen ja etiikan vuoropuheluna. Suunnatessamme koronaepidemian jälkeiseen aikaan tarvitsemme erityisen paljon tätä oppivaa vuoropuhelua. Ilman luovuutta emme pysty ratkaisemaan koronan aiheuttamia yhteiskunnallisia haasteita. Näen Kulttuurihyvinvointipoolin osana tätä tulevaisuuteen suuntaavaa työskentelyä, jossa kulttuurilla on suuri merkitys yhteisöllisyyden ja toivon rakentamisessa, sanoo Merja Mäkisalo-Ropponen.

Poolin perustajajäsenet ovat Taikusydän - taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste, Taiteen Sulattamo ry, FinFami Mielenterveysomaisten keskusliitto ry, Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry, Kukunori ry, Mielenterveyden keskusliitto, MIELI Suomen mielenterveys ry sekä Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry.

Kannustamme kulttuurihyvinvoinnin toteutumista edistäviä valtakunnallisia yhteisöjä ja toimijoita liittymään poolin jäseniksi ja tulemaan mukaan yhteistyöhön, toteavat poolin alullepanijat erityisasiantuntija Anna-Mari Rosenlöf Taikusydämestä ja toiminnanjohtaja Eveliina Lafghani Taiteen Sulattamo ry:stä.

Kulttuurihyvinvointipooli edistää kulttuurilähetemallin levittämistä Suomessa

Pooli toimii kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijaelimenä sekä vaikuttaa poikkisektorisen rahoituksen lisäämisessä ja suuntaamisessa kulttuurihyvinvointitoimintaan. Se edistää toiminnallaan kulttuurilähete-, kulttuuriresepti- ja kulttuuripassimallin levittämistä Suomessa.

Pooli osallistuu aktiivisesti hyvinvointi- ja arvokeskusteluun sekä tukee valtakunnallisen kulttuurihyvinvoinnin yhteyspisteen vakiinnuttamista ja monialaista yhteistyötä. Erityistä huomiota kiinnitetään yhdenvertaisuuteen, kulttuuristen oikeuksien toteutumiseen sekä taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden turvaamiseen. Pooli kokoontuu ensimmäisen kerran syksyllä 2020.

Alkuperäinen tiedote Taikusydämen sivuilta.

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501