Siirry sisältöön
08.06.2020

Oulu Sinfonia konsertoi ValveLivessä ke 10.6. ja pe 12.6.

Oulu Sinfonian muusikot konsertoivat ValveLiven kanavalla kuuden minikonsertin verran. Konserteissa kuullaan oululaissäveltäjien teoksia sekä vieraillaan hoivakodin pihakonsertissa. Teokset on taltioitu etukäteen. Ensimmäiset kolme minikonserttia kuullaan keskiviikkona 10.6. klo 19 ja jälkimmäiset kolme perjantaina 12.6. klo 19. Konsertit on toteutettu yhteistyössä Kulttuuritalo Valveen ja Arctic Pulsen kanssa. Toteutusta tukemassa on ollut myös Orkesterin Kannatusyhdistys Pulssi.

Keskiviikko 10.6. – klassikoista nykypäivään

Ensimmäinen konserttipäivä sisältää torviseitsikon Leevi Madetojan teosten äärellä, jousikvartetin Seppo Torvikosken Jousikvarteton tulkkina sekä Puskapelimannit soittamassa kevyttä klassista ja ikivihreitä suosikkisävelmiä.

Kansallisromantikko Madetojalta kuullaan Sävellyksiä torviseitsikolle op. 67. Teos kuuluu suomalaisen torviseitsikkoperinteen keskeisimpään ohjelmistoon. Torviseitsikko oli merkittävä kokoonpanomuoto etenkin 1900-luvun alussa, jolloin seitsikot esiintyivät niin viihde- kuin edustustilaisuuksissakin. Oulu Sinfonian torviseitsikon muodostavat Jukka-Pekka Peltoniemi (Es-kornetti), Jarmo Väärä ja Gabriel Kote (B-kornetti), Jukka Yletyinen (alttotorvi), Erkki Hirsimäki (tenoritorvi), Jukka Myllys (baritonitorvi) sekä Wen Hong Low (bassopasuuna).

Torvikosken Jousikvartetto on syntynyt päättäväisyyden ja ammatillisten lähtökohtien tuloksena vuosina 2010–2011. "Opetin säveltämiseen liittyviä aineita Oulun Ammattikorkeakoulussa, enkä ollut pitkään aikaan itse säveltänyt taidemusiikkia. Vuonna 2010 täytin 50 vuotta ja päätin, että se on merkkipaalu, jonka yhteydessä otan itseä niskasta kiinni ja ryhdyn taas säveltämään taidemusiikkia. Kehtaa sitten mennä oppilaiden eteen. Pitikin heti alkajaisiksi valita juuri se haasteellisin teosmuoto, jousikvartetto," säveltäjä naurahtaa. Uuden Musiikin Lokakuussa vuonna 2011 kantaesitetty teos kuullaan nyt Mikko Sorrin (1-viulu), Nadya Pugachevan (2-viulu), Susanna Nietulan (alttoviulu) ja Arto Alikosken (sello) esittämänä.

Konsertin päättää Oulu Sinfonian hoivakotijalkautumisten perinnettä jatkavan Puskapelimannit-kvintetin pihakonsertti Caritas-hoivakodissa. Jalkautumiskonserteilla on ollut tärkeä merkitys musiikin saavutettavuuden näkökulmasta: Oulu Sinfonia haluaa viedä musiikkia myös niille kuulijoille, jotka eivät konserttisaleihin pääse. Puskapelimanneissa soittavat Jenni Pekkola (huilu ja juonto), Anita Virkkala (viulu), Laura Kangas (viulu), Johanna Tuikka (alttoviulu) ja Riina Salminen (sello).

Perjantai 12.6. – oululaisia nykysäveltäjiä

Toinen konserttipäivä esittelee kaksi 2000-luvun Oulussa vaikuttavaa säveltäjää: Jouko Tötterströmin ja Jaakko Kuusiston. Tötterströmiltä kuullaan teokset Träskvik – Fantasia klarinetille, sellolle ja pianolle sekä Jousikvintetto nro 1, Visioni di notte. Kuusistolta puolestaan kuullaan Puhallinkvintetto Miete op. 34.

Tötterström sävelsi Träskvikin (alkuperäiseltä nimeltä Fantasia) jo lukioaikanaan 1974 triolle, jossa säveltäjä itse soitti pianoa, Seppo Auer viulua ja Osmo Linkola klarinettia. Trio esitti teosta mm. valtakunnallisessa Koulun suurjuhlassa, ja se kuultiin myös radiossa Nuorten sävelikkunassa. Vuonna 2016 teos koki muokkauksen, jossa Tötterström vaihtoi viulun selloon, lisäsi hieman uutta musiikillista materiaalia ja kehitteli aiempia temaattisia motiiveja. Samalla nimi vaihtui viittaamaan säveltäjänsä 70-luvun asuinpaikkaan Muurlaan, jossa Träskvik sijaitsee ja jossa alkuperäinen inspiraatio teokseenkin on syntynyt, säveltäjän mukaan eräänä talvisena kirkkaana pakkasyönä. Träskvikin tulkitsevat Markku Korhonen (klarinetti), Arto Alikoski (sello) sekä Sara Larikka (piano).

Jousikvintetto nro 1 puolestaan on Tötterströmin 2000-luvun tuotantoa, jota säveltäjä itse kuvailee näin: "Teos on perusluonteeltaan intiimi vailla ulkoista loistoa tai soittimellista virtuositeettia. Kaikkia osia yhdistää sama tai samankaltainen temaattinen intervallirakenne, mikä pitää kokonaiskonstruktion lujasti koossa. Lisäksi 1., 3. ja 5. osa muistuttavat toisiaan kuin saman puun lehdet.  Näissä kolmessa lyhyessä kappaleessa on täsmälleen sama tempo, ja melodian perusilme on jokaisessa haikean nostalginen." Tunnelmia ja ajatuksia on löytynyt myös pysähtyneistä, yksinäisistä hetkistä. Jousikvintetissä soittavat Lasse Joamets (viulu), Mia Ohenoja (viulu), Emiliano Travasino (alttoviulu), Juhana Ritakorpi (sello) ja Fanni Hoppari (kontrabasso).

Konsertin päättää Jaakko Kuusiston puhallinkvintetto Miete. Vuonna 2016 kantaesitetty teos on säveltäjänsä ensimmäinen yksinomaan puhallinsoittimille kirjottama teos. "Jousisoittajan näkökulmasta toimeksianto oli kiinnostava sekä haastava, sillä olen tottunut kirjoittamaan moniäänisyyteen kykeneville soittimille. Omasta soitinmaailmastani irrottautuminen pakotti hyvällä tavalla miettimään lähestymistapaa uusiksi. Lopputulos on mielestäni säästeliäämmin kirjoitettu ja motiivinkäsittelyltään tiiviimpi teos kuin monet aiemmista töistäni," Kuusisto kertaa teoksen syntyprosessia. Mietteen tematiikkaa konsertissa pohtivat Albert Stupak (huilu), Matti Kettunen (oboe), Michał Konopiński (klarinetti), Ann-Louise Wägar (fagotti) sekä Lauri Vasala (käyrätorvi).

ValveLiveen pääset tästä linkistä.

 

Takaisin


Lisää ajankohtaisia uutisia

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501