Kokeiluprojekti vie kuvataidenäyttelyitä ja -työpajoja Oulun sosiaali- ja terveysalan yksiköihin
Kulttuuritalo Valveella on käynnistynyt alkusyksystä kuvataidenäyttelyiden ja kuvataiteen työpajojen kokeiluprojekti Oulun kaupungin hyvinvointitiloissa ja eri yksiköissä. Ensimmäiset näyttelyt avautuvat tällä viikolla Haukiputaan ja Kaakkurin neuvoloissa: Anni Arffmanin näyttely ”Mielikuvitusmatka” avautuu Haukiputaan neuvolassa torstaina 3.9. ja Päivi Pussilan ”Maalauksia todellisuudesta” Kaakkurin neuvolassa perjantaina 4.9. Tiistaina 8.9. avautuu vielä projektin tuottajan Helena Kaikkosen oma näyttely ”Kerran” Oulunsalon terveysasemalla. Kaikki näyttelyt ovat avoinna 9.10. saakka. Projektin myötä on myös mahdollistettu näyttelytoiminnan jatkuvuutta asentamalla kuvataiteen ripustuskiskoja mukana oleviin neuvoloihin.
Valveella projektia on vienyt eteenpäin kuvataiteilija Helena Kaikkonen apunaan kulttuurihyvinvoinnin vastaava tuottaja Jaana Potkonen. Taiteilijoiden palkkiot rahoittaa Oulun Valistustalorahaston säätiö.
– Kokeiluprojektin tavoitteena on lisätä kuvataiteen saavutettavuutta ja parantaa kuvataiteilijoiden työskentelyedellytyksiä Oulussa. Projektin on myös tarkoitus luoda edellytyksiä kaupungin sosiaali- ja terveysalan sekä kuvataiteilijoiden väliselle yhteistyölle, Jaana Potkonen kertoo.
– Näyttelypilotin mahdollisti se, että kaupungin kulttuurityöllistämisprojektin myötä meillä oli mahdollisuus palkata mukaan ammattitaiteilija Helena Kaikkonen, joka näyttelyt on ideoinut ja tuottanut.
Projektin aikana toteutetaan myös kolme pienimuotoista kuvataiteen työpajaa. Työpajat käynnistyvät syyskuun toisella viikolla Toimintakeskus Hanhilehdon pienryhmäpajalla. Syyskuun aikana Haukiputaalla järjestetään lisäksi työpajat Esikko-perheryhmälle sekä työvalmennuksessa olevalle ryhmälle.
Lisätietoa tällä viikolla avautuvista näyttelyistä:
Anni Arffman: Mielikuvitusmatka
3.9.–9.10.2020, Haukiputaan neuvola
Mielikuvitusmatka-näyttelyssä ohdake pullistelee piikit pystyssä hauiksiaan, lehvästöstä pilkistää puun silmät ja goottilainen hieman pelottava torni virnistää hyväntahtoisesti. Matkalle lähtevät lapset, jotka jostakin mielikuvituksellisesta syystä ovat muuttuneet melkein yhtä pieniksi kuin sudenkorento tai etana, joten lentää voi vaikka pikkulinnun kyydissä tai ilmapallokimpun avulla. Teokset ovat muokattu luonnoksista, jotka Anni Arffman kutsuttiin suunnittelemaan prosenttitaideteokseksi oululaiseen päiväkotiin. Harmillisesti päiväkodin rakentaminen kuitenkin peruttiin kokonaan ja luonnokset jäivät kodittomaksi. Nyt ne näkevät päivänvalon alkuperäiseen kokoonsa tarkoitettuina, kankaalle painettuina iloisen värikkäinä tekstiileinä.
Anni Arffman on oululainen kuvataitelija, jota kiinnostaa mm. akvarellimaalaus, paperileikkely ja erilaiset tilat taiteen näyttämöinä. Hän on suunnitellut taidetta esimerkiksi Kajaanin uuteen sairaalaan.
Päivi Pussila: Maalauksia Todellisuudesta
4.9.–9.10.2020, Kaakkurin neuvola
”Olen maalannut ja piirtänyt maisemaa jo useamman vuoden, oikeastaan aina, jollakin tavalla. Lähtökohta tai taka-ajatus teoksissani lienee aina sama. Etsin asioita, yksityiskohtia, sommitelmia, värejä, muotoja, rytmejä tai kontrasteja. Eleitä, jotka puhuttelevat minua, kertovat minulle jotakin maailmassa olemisesta.”
Päivi Pussila on oululainen kuvataiteilija, syntynyt Kempeleessä. Hän työskentelee maalaten ja piirtäen Oulun Pikisaaressa Vanhan Villatehtaan taiteilijayhteisössä.