Uusi Seikkailuopas elokuvakerhoille edistää elokuvan harrastamista
Valveen elokuvakoulun vapaaseen käyttöön julkaisema elokuvakerhojen opas kannustaa elokuvaharrastuksen pariin.
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Harrastusviikkoa. Samalla käynnistyy myös opetus- ja kulttuuriministeriön lasten ja nuorten harrastamista edistävä Suomen malli. Sen tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi harrastus.
Suomen mallissa on keskeistä lasten kuuleminen heidän harrastustoiveistaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö kysyi vuosina 2016, 2017 ja 2019 lapsilta ja nuorilta, mitä he haluaisivat harrastaa. Vuosittain 100 000 lasta vastasi. Kaikissa kyselyissä elokuva nousi eniten tai toiseksi eniten kiinnostavaksi harrastukseksi. Elokuva, animaatio sekä media- ja videotaide kiinnostivat erityisesti poikia, myös yläkoulussa.
Oulun lastenkulttuurikeskus osallistuu Harrastusviikkoon julkaisemalla elokuvakerhoille tarkoitetun oppaan, jonka avulla on helppo käynnistää oma elokuvakerho. Oppaasta hyötyvät esimerkiksi opettajat ja nuoriso-ohjaajat. Oppaan on tuottanut lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu, jolla on pitkä kokemus elokuvien tekemisestä ryhmissä.
Oppaan voi ladata maksutta käyttöönsä Oulun lastenkulttuurikeskuksen sivuilta >>
Miksi elokuva sitten on harrastuksena niin oivallinen? Tässä lasten omia ajatuksia siitä, mikä elokuvakerhossa on parasta:
”Kun ei olla niin tarkkoja tai tiukkoja”
”Ope ja kaverit ja näytteleminen!”
”Saa itse päättää kaiken”
”Kun saa nauraa ja kuvata”
”Yhteistyön oppiminen ja hauskanpito”
”Se että oppii uutta ja on kivat kaverit”
”Ihan kaikki! Varsinkin näytteleminen”
”Saa testata eri vempeleitä”
”Oman elokuvan tekeminen.”