Oulun kouluissa KIEKUillaan
Taiken rahoittama hanke tuo kirjailijavieraita ja sanataidekasvatusta koulupäiviin.
Neljässäkymmenessä oululaisessa koululuokassa vierailee kuluvan lukuvuoden aikana pohjoispohjalainen kirjailija: Tiina Konttila, Heidi Silvan, Mikko Koiranen tai Lauri Ahtinen. Vierailuja järjestetään 5., 6., 8. ja 9. luokissa.
KIEKU – Kirjat eläviksi kouluissa tukee koulujen kirjallisuuskasvatusta ja tutustuttaa opettajia ja oppilaita kirjallisuuslähtöiseen sanataiteeseen. KIEKUssa sanataideopettaja Teija Mursula vierailee luokissa kaksi kertaa ennen kirjailijaa: oppilaat valmistautuvat kirjailijan tapaamiseen lukemalla kirjailijan teoksen, keskustelemalla siitä ja tekemällä siihen liittyviä sanataideharjoituksia.
”Kun kirjailijatapaamisen aika sitten koittaa, keskustelu kirjasta ja kirjailijan työstä lähtee luontevasti liikkeelle hyvän valmistelun ansiosta”, Valveen sanataidekoulun vastaava opettaja Anna Anttonen kommentoi. Sanataidekoulu on jo pitkään järjestänyt KIEKUa muutaman koulun vuositahdilla, mutta tänä lukuvuonna Taiteen edistämiskeskuksen rahoitus mahdollistaa projektin toteuttamisen laajasti. Yhteistyökumppanina hankkeessa on Oulun kirjailijaseura.
Kieku-lukuvuoden jälkeen projektin kirjat jäävät yli 60 kpl:n kirjasarjoina Oulun koulukirjaston käyttöön. Ajatuksena on, että hankkeessa kehitettyjen harjoitusten ja koulukirjaston aineistojen avulla opettajat voivat tulevaisuudessa järjestää kirjallisuuskasvatusta entistä sujuvammin.
KIEKU-kirjat:
Tiina Konttilan Lasten sarjisopas ja sarjakuva-albumi Sirkus Rinkeli 2
Heidi Silvanin lastenromaani Rooli päällä, Tippi!
Mikko Koirasen nuortenromaani Nauhoitettava ennen käyttöä
Lauri Ahtisen sarjakuvaromaani Elias
Lisätietoa KIEKU-hankkeesta löydät Oulun lastenkulttuurikeskuksen sivulta >>
Marras–joulukuussa hankkeen kirjailijat voi kohdata myös Lumotut sanat -festivaalin tarjoamassa Neljä kertaa kirjailija! -tapahtumasarjassa seuraavasti:
to 12.11. klo 18.30 sarjakuva- ja kuvataiteilija, kirjailija Lauri Ahtinen
ke 25.11. klo 18.30 sarjakuvataiteilija, kirjailija ja kuvittaja Tiina Konttila
to 26.11. klo 18.30 lasten- ja nuortenkirjailija Heidi Silvan
ti 1.12. klo 18.30 nuortenkirjailija Mikko Koiranen.
Tapahtumasarjassa kuullaan taiteilijavieraiden ajatuksia omasta työstään ja teoksistaan. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tervetuloa kahville, kuulemaan ja keskustelemaan!
Lisätietoa 4 x kirjailija -sarjasta löydät Lumotut sanat -festivaalin sivulta >>