Siirry sisältöön

Juuso Haarala: Korona-aikakirjat / The Corona Chronicles

Juuso Haarala on oululainen valokuvaaja, joka tarkastelee ja taltioi koronaviruksen vaikutuksia yksilön elämään Polaroid-kameran kautta. Korona-aikakirjat on virustilanteen mukaan kasvava ja elävä näyttelykokonaisuus, joka koostuu polaroid-kuvien lisäksi aihetta pohdiskelevasta videoesittelystä.

Näyttely löytyy Haaralan kotisivuilta: www.juusohaarala.fi/the-corona-chronicles

Näyttelyn taustat

Korona-aikakirjojen ajatus syntyi tarpeesta dokumentoida ja tarkastella nopeasti muuttunutta arkea COVID-19:n laajennuttua pandemiaksi. Vallitseva tilanne on pakottanut siirtämään katseen lähemmäksi ja tarttumaan käsillä oleviin kohteisiin: kuvauskävelyt, kodin, mielen ja olemisen tutkiminen, arkiset askareet ja niiden dokumentointi ovat nousseet tärkeiksi keinoiksi jäsentää koronan aikaansaamia muutoksia elämässä. Projekti on autoetnografinen sekä välinelähtöinen. Työvälineeksi valikoidussa polaroidissa kiehtoo arvaamattomuus, välineen ja materiaalin sattumanvaraisuus. Lopputuloksesta ei voi olla kuvaa ottaessaan varma. Välillä kuvat toteutuvat halutusti, toisinaan syntyy vain pimeyttä ja joskus, onnellisen sattuman osuessa kohdalle, kuvaan ilmestyvät häiriöt tuovat sisältöön uuden tason ja syventävät sen merkitystä.

Löysin tekniikasta rinnastuksia koronavirukseen luomaan epävarmuuteen ja tilanteiden jatkuvaan muutokseen; mitkä ovat parhaat ratkaisut, kun nyt tehdyt päätökset heijastavat pitkälle tulevaan? Polaroidin kanssa kuvatessa tehdyt valinnat ovat peruuttamattomia. Vaikka kuinka pyrkii ottamaan kaikki rajoitteet huomioon, niin lopputulos voi yllättää – joskus positiivisesti, toisinaan mennen vain täysin pieleen. Mahdollista ajankuvaa molemmat.

Juuso Haarala

 

<< Palaa takaisin ValveLive – Linkkejä ja vinkkejä

Kulttuuritalo Valve
Käyntiosoite
Hallituskatu 7
90100 Oulu
Valveen lippumyymälä
Puh. 08 5584 7575
Virastomestarit
Puh. 044 703 7501